"Antakaa palvelijan mennä ulos, herra hovi-asiamies, minulla on teille puhumista", vastasi vieras vakavalla, käskevällä äänellä ja astui samalla peremmäksi.
Mayer Anshelm lienee äänen tuntenut, koska hän ei enää tehnyt mitään vastarintaa, vaan käski palvelijan mennä ulos ja sulki oven hänen mentyänsä.
Sitten palasi hän takaisin vieraan luo, joka sill'aikaa oli ähkyen istuutunut isännän nojatuolille.
"Onko mahdollista, armollisin Herra? Te se olette, ja yksin, vieläpä jalkaisin?" huudahti Mayer Anshelm ihmetellen.
"Yksin, jalkaisin, ja pakolaisena!" vastasi vieras ja kallisti väsyneenä päänsä tuolin selkänojaa vasten. "Minulla on nälkä, minä olen väsyksissä, minä olen koko päivän kävellyt. Antakaa minulle jotain syötävää, Mayer Anshelm Rothschild".
Mayer Anshelm ei mitään vastannut, hän syöksi ulos huoneesta, huusi vaimonsa luokseen, sipisi jotain hänen korvaansa, ja sitten puuhasivat he molemmat sekä keittiössä että kellarissa. Mayer Anshelm kantoi itse, kuin jos hän olisi ollut tuon vieraan herran palvelija, ruoat ja ruoka-astiat omaan huoneeseensa ja kattoi pöydän vieraallensa, joka yhä nojatuolissa istui unenhorroksiin vaipuneena.
"Armollinen Herra, jos Teidän Korkeutenne suvaitsette, pöytä on katettu", lausui Mayer Anshelm hymyillen ja lykkäsi pöydän vieraan eteen.
Tämä joi nopeasti lasillisen viiniä ja söi muutamia paloja. Mayer Anshelm seisoi häntä vastapäätä ja katsoi miettien hänen silmiinsä ja kalpeihin kasvoihinsa. Äkkiä katsahti vieras häneen, ja molempain miesten silmäykset kohtasivat toisensa.
"Mayer Anshelm", lausui vieras, "minä ajattelin vast'ikään jo ammoin kuluneita aikoja".
"Samoin minäkin, armollinen Herra Kuuriruhtinas", vastasi Mayer Anshelm sävyisesti.