"Ajattelin niitä aikoja, kun me poikanulikoina toisiamme ensi kerran kohtasimme. Siitä on nyt kolmekuudetta vuotta kulunut, ja kumminkin muistan vielä aivan selvään, minkä näköinen te olitte seistessanne minun edessäni viisaine, ynseine kasvoinenne, mikä minua, ylpeätä ruhtinaan poikaa, sangen suuresti suututti. Korvissani soipi vielä äänenne, kun te minulle, hyvästi jättäessänne, sanoitte: minä olen Mayer Anshelm Rothschild ja asun rouva äitini kanssa Juutalaiskaupungissa Frankfurtissa. Jos minua tarvitsette, niin tulkaa vaan luokseni".
"Olin oikein hävytön lurjus siihen aikaan", sanoi pankkiiri hymyillen.
"Ettepä niinkään, päinvastoin luulen, että minä olin hävytön", vastasi kuuriruhtinas, "ja sentähden on minun kohtaloni kenties vaatinut, että teidän silloinen sananne oli toteutuva. Mayer Anshelm Rothschild, minä olen teidän luoksenne tullut siitä syystä, että minä teitä tarvitsen".
"Teidän Korkeutenne, Te tiedätte, että Te voitte luottaa minun palvelusintooni".
"Minä tiedän, että te olette rehellinen ja kunnon mies, ja minä luotan teihin. Katsokaa minua", jatkoi kuuriruhtinas ja avasi viittansa, "minä olen pukenut itseni talonpojan vaatteihin, ja ainoastaan tämä valhepuku on minun henkeni pelastanut. Ranskalaiset ovat minut karkoittaneet, ovat kaupunkini miehittäneet, virkamieheni ajaneet pois, ja Napoleon, hyvin tuntein vihani häntä ja hänen kirottua rosvoustapaansa vastaan, on julistanut minun menettäneeksi perimäni valtaistuimen. Perheeni on jo saapunut onnellisesti Tanskaan, vaan minä en voinut sitä seurata, sillä pitihän minun ainakin pitää huolta omaisuudestani, kun maani tuli minulta ryöstetyksi. Varmat arvopaperini otan minä mukaani, mutta kovaa rahaa — ja te tiedätte, että suurin iloni on katsella kauniita kultakääryjäni — kovaa rahaa en voi mukaani ottaa. Olen itse latonut rahat säkkeihin, joissa päälläpäin on eloja, ja talonpojaksi vaatetettuna olen tuonut säkit talonpoikaisilla vankkureilla tänne. Vankkurit ovat portillanne. Mayer Anshelm Rothschild, tahdotteko ottaa rahani huostaanne?"
"Tahdon, Herra Kuuriruhtinas", vastasi pankkiiri lyhyesti.
"No käskekää sitten väkenne kantamaan säkit tänne. Uskollinen kamaripalvelijani on vankkurein luona."
"Mutta, Teidän Korkeutenne, eiköhän olisi parempi, että minä yksinäni kantaisin säkit sisään?"
"Mahdotonta! Ne ovat liian raskaat, sillä ne sisältävät kolme miljonaa louis- doreissa ja kovissa kultakolikoissa. Minä olen jakanut ne kahteentoista säkkiin."
"Kolme miljonaa!" huudahti Mayer Anshelm huoaten, "on vaikea näinä rauhattomina aikoina säilyttää niin paljoa rahaa".