"Mutta te sen kuitenkin voitte tehdä", sanoi kuuriruhtinas; "kiiruhtakaa, Rothschild, purattakaa kuorma, että minä tietäisin rahani olevan teidän huostassanne. Sitten lähden heti pois".
Tunnin kuluttua oli kuorma purettu, ja kaksitoista kultarahoilla täytettyä astiaa oli Mayer Anshelmin kammarissa. Kuuriruhtinas katseli niitä hyvin hellästi ja suruisesti, aivan kuin rakastava heittää jäähyväiset rakastetullensa.
"Mayer Anshelm Rothschild", sanoi hän, "minä uskon teille sen, mikä minulle on kalliinta, tärkeintä ja tarpeellisinta maailmassa, nimittäin rahani. Minä olen kurja, paon-alainen mies. Te olette varjeleva minua siitä, ett'ei minusta tule kerjäläistä. Tahdotko tehdä sen?"
Mayer Anshelm Rothschild laski molemmat kätensä rahasäkille ja lausui: "Minä vannon temppelimme kaikkein pyhimmän kautta, Jehovahn kautta taivaissa ja kaiken sen kautta, mikä minusta on pyhää maassa, minä vannon ja vakuutan Teille, Herra Kuuriruhtinas, tahtovani tallettaa ja suojella rahojanne ja, jos tarve vaatii, niiden vuoksi panna henkenikin alttiiksi. Vannon myöskin tahtovani pitää tämän asian salassa".
"Minä tiedän teidän pitävän valanne", sanoi kuuriruhtinas totisesti ja antoi kättä pankkiirille. "Ja nyt jääkää hyvästi, Rothschild, minun täytyy lähteä. Rukoilkaa minun edestäni, että minä onnellisesti pääsisin vainoojieni käsistä ja löytäisin turvapaikan, kunnes koston hetki on tullut, jolloin Saksan kansat ja ruhtinaat ovat päältänsä pudistavat ne alennuksen ja häväistyksen kahleet, joita he nyt kantavat".
Kuuriruhtinaan mentyä, sulki Mayer Anshelm kammarinsa oven, ja jos Baruch Schnapper olisi vielä elossa ollut ja, niinkuin ennenkin, asunut vastapäätä, olisi hän ihmeeksensä nähnyt vävynsä huoneesta koko yön tulen tuikkavan, ja hänen varjonsa ikkunan uutimilla liikkuvan, sekä toisinaan valon kammarista häviävän ja kellarin pienestä ikkunasta ilmestyvän; ja tätä näkyä olisi kestänyt koko yön. Mutta Baruch Schnapper oli jo ammoin aikoja kokoutunut isäinsä tykö, ja ainoastaan pankkiirin palvelija kummeksi huomen-aamuna, kun näki herransa vaatteet saven, maan ja kalkin vallassa.
Mayer Anshelm ei kenellekkään ilmaissut paon-alaisen kuuriruhtinaan käyntiä, sillä olihan hän hänelle vannonut pitääksensä sen salassa. Mutta kuitenkin levisi siitä sangen pian hämärä huhu ympäri koko Frankfurtia, sillä naapurit olivat nähneet vaunut Mayer Anshelmin portilla ja huomanneet myös senkin, että säkit näyttivät olevan erittäin raskaat kantaa, ja tämän olivat myös kantajatkin vakuuttaneet ja sanoneet salaperäisesti, että säkeissä varmaankaan ei ollut eloja. Ja tätä aprikoitiin ja mietittiin siksi, kunnes lähimmiten päästiin totuuden perille, ja se tieto levisi kaikkialle, että kuuriruhtinas oli onnellisesti paennut ja jättänyt miljonansa hovi-asiamiehensä Mayer Anshelm Rothschildin säilytettäviksi. Ja tämä sanoma levisi eteenpäin, suusta suuhun, ulos maailmaan, Ranskalaisia vastaan, jotka nyt Hanausta marssivat valloittamaan ja muuttamaan tuota vanhaa vapaata valtakaupunkia suuriherttuan Napoleonin armosta asuntokaupungiksi! Ja Saksalainen oli se mies, joka valloittajan käsistä tämän suuriherttuallisen kruunun vastaanotti!
Mutta ennenkuin tuo vastasepitetty suuriherttua voi pääkaupunkiinsa tulla, täytyi tältä pääkaupungilta ensin ryöstää sen vanhat vapaudet ja oikeudet, täytyi sen menettää perustuslakinsa ja lakata olemasta vapaa Saksan valtakaupunki! Napoleon oli sanonut, että niin piti tapahtuman, ja mitä tämä mies sanoi, pidettiin siihen aikaan Jumalan sanana.
Ranskalaiset lähestyivät Hanausta ja Kasselista suurissa kolonneissa, ja mitä muuta voi Frankfurt tehdä, kuin heittäytyä voittajain armoille?
Se heittäytyi Ranskalaisten valtaan, jotka nyt mieltänsä myöten kaupunkia hallitsivat. Frankfurtin kelpo porvarit, jotka aamuisilla vuoteelta noustessaan vielä olivat vapaita Saksalaisia, huomasivat hämmästyksellä iltasilla olevansa suuriherttuan Napoleonin armosta alamaisia.