"En tiedä mistään miljonista", huudahti Mayer Anshelm. "Herra kuuriruhtinas ei ole antanut minulle mitään säilytettäväksi".
"Me tiedämme aivan varmaan, että tuo viralta pantu kuuriruhtinas on teille miljonansa uskonut, älkää siis sitä kieltäkö. Teidän omaisuutenne säästetään, teiltä ei mitään ryöstetä, teidän täytyy vaan antaa pois se, mikä ei ole teidän."
"En tiedä mistään miljonista", vakuutti Mayer Anshelm.
"Minä varoitan teitä", huusi upseeri kiivaasti. "Te näette, että teidän asuntonne on miehitetty, aseellisia sotamiehiä seisoo ovenne edessä. Meillä on tarkat käskyt, ja jos te ette hyvällä suostu niitä antamaan, niin ryhdymme me mitä ankarimpiin keinoihin. En voi teiltä salata, että henkennekin on vaarassa, jos yhä kiellossanne pysytte".
"Hän on hukassa! Ne hänet tappavat", mutisi Gudula, polvilleen vaipuen ja kohottaen kätensä taivasta kohti.
"He voivat minut tappaa", sanoi Mayer Anshelm tyynesti, "mutta he eivät voi pakoittaa minua tunnustamaan, mitä en tiedä".
Upseeri viittasi, ja muutamia sotamiehiä astui huoneesen. "Vartioitkaa kaikkia ovia", käski hän, "tutkikaa kaikki huoneet tarkasti ylisestä alkaen kellarikerrokseen saakka, älkää päästäkö ketään talosta ulos, ja missä vastusta tehdään, siinä käyttäkää aseitanne. Menkää! Minä velvoitan teitä tutkimaan kaikki mitä huolellisimmasti!"
Sotamiesten tahdinmukainen astunta kuului, ja nyt levisi niitä kaikkiin huoneihin oikein kosolta. Mayer Anshelm seisoi vaaleana, vaan miehuullisen näköisenä keskellä kammariansa ja kuunteli tarkasti sotamiesten melua ja pauhinaa. Gudula oli yhä polvillaan ja rukoili.
"Herrani", sanoi upseeri, "minä vielä uudelleen vakuutan teille, että meillä on käsky, tarpeen vaatiessa, käyttää viimeisiä keinoja. Jos te ette miljonia anna, on minun kova täytymykseni, ammuttaa teidät maankavaltajana ja kapinoitsijana".
Gudulalta pääsi kauhun ja hädän huuto, ja hän hypähti ylös, juoksi miehensä luo, kietoi käsivartensa hänen kaulaansa ja likisti häntä hellästi rintaansa vastaan.