"Mayer Anshelm", rukoili hän, "armahda minua ja lapsiasi! Sinä et saa kuolla, sinun täytyy meidän tähden elää! Sinun täytyy taipua väkivallan alle! Sinä et saa antaa henkeäsi kurjan rahan vuoksi! Oi minun Jumalani, he tappavat sinut!"
"He tappavat minut, mutta minä olen rehellisenä miehenä kuoleva", sanoi Mayer Anshelm vakavasti. "Mene tyttäriesi luo, Gudula, ja käske poikain tulla tänne!"
"Kukaan ei saa tänne tulla", sanoi upseeri. "Kaikki huoneet ovat vartioitut, ja missä kukin on siinä hän pysyy, kunnes te hänet tunnustuksellanne vapautatte, taikka vastaisessa tapauksessa, kunnes teidät on ammuttu".
"Siis jäävät lapseni vangeiksi", lausui Mayer Anshelm tyynesti, "ja sinä, Gudula, jäät minun luokseni ampumisen toimeenpanoon asti!"
"Tahdon rukoilla, tahdon rukoilla!" kuiskasi Gudula ja vaipui taas polvilleen.
Nyt vallitsi hiljaisuus kammarissa. Ovella seisoi sotamieheä, upseerit olivat vetäytyneet ikkunanpoukamaan.
Vähän ajan kuluttua astui eräs ordonanssi sisään ja kertoi, että he olivat ylisen läpi läpeensä tutkineet ja tarkastaneet, löytämättä mitään rahaa tai arvopapereita.
"Te yhä pysytte kiellossanne?" kysyi upseeri.
"Pysyn", vastasi Mayer Anshelm tyynesti.
"Vieläkö sittenkin, jos minä teille sanon, että me vakoojiemme ja asiamiestemme kautta varmasti tiedämme kuuriruhtinaan täällä käyneen ja antaneen teille rahansa?"