Hänen miehensä ojensi itsensä suoraksi ja hengähti syvästi, hänen värähtelevistä kasvonjuonteistaan voi nähdä, että hän oli viimmeisen taistelun itsensä kanssa taistellut. Hiki oli suurissa karpaloissa hänen kalpealla otsallaan, ja kun hän puhui, oli hänen äänensä heikko ja murrettu.
"Oli menneeksi", sanoi hän, "minä myönnyn. Jumala on todistajani, ett'en muuta voi tehdä. Herra katteini, huutakaa väkenne takaisin, älkää antako kokonaan hävittää taloani. Antakaa käsky, että sotaväki heti poistuu minun talostani, ja päästäkää minun lapseni vapaiksi, niin minä olen valmis teille antamaan vaatimanne rahat".
"Vihdoinkin!" huudahti upseeri. "Minä sanon teille, että te jo seisoitte haudan partaalla, sillä minä olisin teidät arvelematta ammuttanut, koska minulla oli ankara käsky niin tehdä. Vaimonne rukoukset, jotka teidän itsepäisyytenne pehmittivät, ovat pelastaneet teidät kuolemasta. Herrat upseerit, viekää sotamiehille käsky, että tutkimus on loppunut, ja asettakaa väestö kadulle, kunnes toisin määrätään. Ainoastaan tällä ovella olevat vartijat jäävät paikoilleen".
Upseerit lähtivät huoneesta pois, ja katteini sanoi pankkiirille. "Nyt, herrani, pitäkää lupauksenne ja antakaa minulle rahat".
Mayer Anshelmin rinnasta tunki vielä kerran syvä, kamala huokaus, ja hän näytti oikein henkeä tavoittelevan. "Gudula", sanoi hän sitten vaimolleen, "mene nyt pois. Nyt sinua ei enää kukaan estä. Mene perhehuoneesen ja odota minua siellä lasten kanssa. Minä tulen teidän luoksenne heti, kun olen päättänyt asiani tämän herran kanssa".
Gudula tarttui miehensä käteen, suuteli sitä innokkaasti, katsoi häneen kiitollisesti ja läksi sitten sanaakaan virkkamatta pois.
Mayer Anshelm odotti, kunnes Gudula oli oven sulkenut, ja sitten astui hän vakavin askelin toiselle puolelle huonetta. Sinne tultuansa otti hän seinältä kirjahyllyn kohdalla olevan kuvan pois. Pieni rautainen ovi näkyi sen alta. Pankkiri otti povilakkaristaan avaimen ja aukasi oven. Nyt näkyi seinään tehty syvennys, joka oli täynnä rahakääryjä, pullollaan olevia palttinakukkaroita ja arvopapereita.
"Tässä on, herrani", sanoi Mayer Anshelm kolkosti. "Siinä on kaksi miljonaa kahdeksansataa tuhatta thaleria kullassa ja hyvissä arvopapereissa".
Kahden tunnin kuluttua astui Mayer Anshelm perhehuoneesen, jonne hänen vaimonsa, poikansa ja tyttärensä jo edeltäpäin olivat kokoontuneet.
Hän tervehti heitä pään-nyykäyksellä, ja ihmeteltävä rauha ja tyytyväisyys loisti hänen kasvoistansa. Keskelle huonetta jäi hän seisomaan ylevänä, vakavana, jollaisena pojat eivät häntä olleet muulloin nähneet kuin tärkeinä, ratkaisevina hetkinä.