Muuta hän ei sanonut; hänen kätensä irtautuivat pojan kaulasta, hänen päänsä retkahti taa'päin, viimmeinen korahdus tunki hänen rinnastaan. Hänen elämänsä lanka oli katkennut.
"Hän on kuollut! hän on kuollut!" huusi poika, heittäytyi polvillensa, puristi äitinsä kättä ja katsoi häntä sanomattoman suruisesti, mutta samalla myös pelon- alaisesti; hän ei uskaltanut puhua, ei itkeä eikä valittaa. Mutta sitte, kun hänen äitinsä kasvonjuonteet olivat kangistuneet, kun viimeinen elon-merkki niistä oli hävinnyt, palasi häneen tunto siitä, mitä hän oli kadottanut, ja hän itki ja valitti katkerasti.
"Minä olen aivan yksinäni", huusi hän tuskissansa. "Ei ole ketään koko maailmassa, joka minusta mitään pitää, ei ketään!"
"Mayer Anshelm, minä sinusta pidän!" huusi vieno, vapiseva ääni hänen vieressänsä ja kaksi pientä, hentoa käsivartta kietoutui hänen kaulaansa, kaksi pehmeää huulta suuteli hänen poskeansa. "Älä sano, että sinä olet yksinäsi, Mayer Anshelm, sillä pikku Gudula on sinun luonasi ja hän tulee aina sinun luonasi olemaan! Minä pidän sinusta hyvin, hyvin paljon, Mayer Anshelm".
Mayer Anshelm syleili silloin pikku Gudulaa ja hymyili kyynelsilmin, sitten nojasi hän päänsä hänen olkapäälleen ja itki katkerasti.
2. Gudula kaunotar.
Kaksitoista vuotta oli kulunut Mayer Anshelmin äidin kuolemasta. Kaksitoista vuotta oli kulunut. Ne olivat olleet sangen rikkaita suurista maailman tapauksista ja myrskyistä. Sotaa oli Saksan maissa kestänyt seitsemän pitkää veristä vuotta, sen kautta oli Maria Theresialta hänen "rakas Schlesiansa" ikipäiviksi ryöstetty ja "häijyn miehen" valtaan joutunut, sen kautta oli Preussi saanut uuden maakunnan ja sen kuningas, Friedrich toinen, tuon loistoisan liikanimen "suuri". Koko Saksa oli näinä kahtenatoista vuotena mennyt mullin mallin, ainoastaan Juutalaiskaupunki Frankfurtissa oli pysynyt entisellänsä.
Siinä oli vielä tuo likainen rautanen portti paikoillaan, siinä olivat vielä nuo pienet, kolkot rakennukset entisellään, joissa samat ihmiskunnan ennakkoluulojen orjat, nuo häväistyt Juutalaiset, asuivat. Siellä vallitsi noilla kaitaisilla kaduilla sama sekamelskainen hälinä ja liike.
Juutalaiskaupungissa eivät nämä kaksitoista vuotta olleet mitään muuta muutosta tehneet kuin vanhentaneet sen asukkaita. Mayer Anshelm oli nyt pulska kaksikolmatta vuotias nuorukainen, pienestä Gudulasta oli tullut kahdeksantoista vuotias soreavartaloinen, ihanamuotoinen neitonen. Hänen huonot vaatteensa näyttivät hänen solakalla varrellaan kuninkaalliselta purppuralta, hänen musta tukkansa, joka pitkissä, paksuissa suortuvissa hartioille valui, oli päälaella kiinitetty punaisella nauhalla ja muodosti täten ikäänkuin kruunun, joka hyvin sopi hänen ylevälle, valkoiselle otsallensa. Eräs maalari oli kerran nähnyt hänet kadulla ja ihastuksissaan seurannut häntä hänen kotiinsa asti, jossa hän vanhan isänsä kanssa asui.
Gudula oli rohkeaan seuraajaansa heittänyt kuninkaallisesti ylenkatseellisen silmäyksen ja kysynyt häneltä; mitä hänellä täällä oli tekemistä hänen isänsä huoneessa, mutta taiteilijan siivo ja nöyrä käytös oli pian hänet lepyttänyt, ja isänsä myönnytyksellä oli hän suostunut rupeamaan erään suuren maalauksen esikuvaksi. Alun-pitäen oli maalari aikonut muodostaa tuon kauniin Juutalaistytön Judithiksi ja sitä varten kuvata hänen käteensä Holoferneen pään, mutta kuta enemmin hän tuli huomaamaan hänen kauneuttansa, sitä paremmin tajusi hän myöskin, ett'ei Gudulan kuva kaipaisi mitään lisiä, ja sentähden oli hän hänet maalannut sellaisena kuin hän oli. Muotokuva oli pantu erääsen suureen makasiiniin taide-ystäväin nähtäväksi, ja koko Frankfurtin kaupunki ja kaikki vieraat, jotka siinä kävivät, olivat tuota kaunista maalausta ihailleet kunnes Hessenin nuori maakreivi, joka Hanaussa asui, sen korkealla hinnalla oli itsellensä ostanut.