Katveessa kalpeassa basaltti-pilarikon, siinnossa jäisen sinen unta ja taikaa on. Soiluvat, soljuvat alhaalla aallot muistojen laulelon.
Rotkojen seiniltä hohtaa sieluja helmien, kuultaa himmeät haaveet vuosien myrjaadien. Tippuvat, tippuvat kyyneleet kylmät puikoista pylväiden.
Kuilujen yöstä soi kuin kellojen helinää. Pisarten ikuinen itku paasille soimaan jää ollutta, mennyttä, kristalli-kukkain kelmeää päilyntää….
MEDUSAN PÄÄ.
Sinä olet turmellut sukuni suuren isästä lapseen, langennut raskaana lumena murheen hapsesta hapseen, hiiltänyt haaveen, tahdon ja kunnon myrkyllä salaisen turmion tunnon! Katson ma kunne, aina ma nään Medusan pään!
Tappanut olet jo taattoni armaan, minä lien toinen; jokainen on, ken kasvosi näki, tahtosi loinen!
Orjana jaksa en enää ma nousta,
käyttää en heimoni kalpaa, en jousta.
Herpoaa käsi, kun eessäni nään
Medusan pään!
KOLME TYTTÖÄ PIENTÄ HE SURMASI…
(Maeterlinck.)
Kolme tyttöä pientä he surmasi nähdäkseen, mitä kullekin oli kätketty sydämeen.