Silloin en sitä niin ymmärtänyt kuin nyt. Nyt olemme mekin kaksi polttaneet itsemme tuhaksi oman sielumme sinisellä liekillä. Mutta tuskinpa siitä tuhasta enää mitään nousee…

Ah, miksi minä yhä ajattelen toisten ajatuksilla? Siksikö että olen nainen vai siksikö että olen keskinkertaisuus? Ja enkö lie tuntenutkin aina vain toisten tunteilla, minä tusinatunteilija. Neroko vain ajattelee ja tuntee omaansa…? Mutta minä en ole vielä kertaakaan tavannut neroa…

* * * * *

Minusta tulee nyt todellakin taitelija, ensi luokan taitelija. Nyt minä vasta olenkin kypsä taiteelliseen työhön. Turhaan minä valitin puuttuvani tunteita. Minä omaan päinvastoin juuri ne harvat ja valitut, jotka ovat omiaan tekemään ihmisestä suuren taitelijan. Minussa on itserakkautta ja kunnianhimoa. Ja ajatus, että minä ennen pitkää saan itselleni kaikki ne sielut, jotka täyttävät maailmankaupunkien loistavat oopperasalit, antaa minulle työ-innon, joka lähenee intohimoa. Työ on minun täydellinen onneni. Tai kukapa sen tietää? Mikä on oikeastaan onni?

"Höchtes Glück der Erdenkinder ist nur die Persönlichkeit."

Olenkohan minä persoonallisuus? Ainakaan sitä persoonallisuuttaan ei pitäisi niin rajusti metsästää kuin minä olen tehnyt. Parempi sitten pyydystellä "onnea" sellaisenaan, mutta siitä minä en ole koskaan välittänyt. Itseäni etsimässä minä vieläkin olen, vaikka itsetietoisuus juuri on elämäni särkenyt. Sillä minkä minä voin sille, etten koskaan ole osannut katsoa itseeni, hartaasti ja uskonnollisesti kuin hiljainen jumalankuvankumartaja! Vaan luonnontieteilijänä olen itseäni alati lähestynyt, levittänyt kaikkein sisimpäni tutkintopöydälle ja armottomasti sitten kaikki, jokaisen solun hajalle leikannut särkien siten kaikki, jokaisen tunteen ja tunnelman, jokaisen tahdonilmauksen ja toimintahalun, jokaisen uskon ja innostuksen. Ja vielä pahempikin olen minä ollut itselleni, kuin itsemurhaaja olen minä ollut. Jokainen itseeni tähdätty ajatus on ollut kuin päästään leikattu luoti, joka on räjähtänyt sielussa ja revellyt pirstaksi kaiken.

Sellainen olen ollut, ja kun tätä ajattelen, tuntuu minusta kuin olisi kaikki, mitä minä elämän kiihkeäksi paloksi olen luullut, ollutkin vain kuoleman kaipuuta, haudan hiljaista, itsetiedotonta himoa.

Mikä minä oikeastaan olen?

* * * * *

Olen useasti kuullut soimattavan itseäni sairaloisista omituisuuksista. Mutta nyt minä vasta ensi kerran itse itseni sellaisesta tapaan… Tai miksi muuksikaan voisin nimittää rajua äkillistä rakkauttani erääseen kuvaan…