Ja kun minä en vastannut, jatkoi hän kuin itsekseen yhä katsellen minua: "On todellakin harvinaista nähdä naista, jolla on malaaria. Jumala on ollut suurempi dekadentti kuin Crivelli luodessaan teidät…"
Minä katsoin häneen niinkuin en olisi mitään ymmärtänyt ja lähdin pois.
"Te ymmärrätte minua, älkää teeskennelkö!" huudahti hän silloin seuraten minua yhä.
Mutta silloin jouduin minä kuin äkilliseen sielun hätään. Minä lensin punaiseksi kuin koulutyttö ja kyyneleet tulivat silmiini. Tein torjuvan liikkeen kädelläni ja riensin pois kuin hullu.
Paljoa minä en ymmärrä vieläkään siitä kaikesta, mutta sen minä tiedän, että sillä hetkellä minä pelkäsin sitä miestä. Sillä en koskaan, koko elämäni ajalla, ole minä tuntenut sellaista halua jäädä jonkun miehen luo kuin juuri tuona hetkenä, jolloin minä kuin henkeni edestä häntä pakenin.
Se oli ensimäinen kerta, jolloin minä pakenin miestä…
Mutta sen jälkeen on minussa jotakin muuttunut…
Ja madonnaa en minä enää tahdo nähdä…
Se on Medusa…
* * * * *