— Uusi tähti todellakin!
— Ei ole vielä koskaan kukaan ensikertalainen näin näytellyt…
Ja kun Mirdja myöhemmin ilmestyi juhlasaliin, kääntyivät kaikkien katseet häntä kohti. Hänen menestyksensä oli todellakin ollut täydellinen. Hän oli nyt illan primadonna kaikkien silmissä…
Mutta Mirdja itse ei näytä huomaavan mitään. Tai oikeastaan hän huomaa, mutta hänen sielunsa on kalsea ja välinpitämätön suuren yleisön suosiolle. Ei siksi, ettei hänessä enää kunnianhimo puhuisi, vaan siksi, että se tällä kertaa on aivan erikoista ja personalista laatua.
Sillä nyt ei Mirdja enää saata salata itseltään totuutta…
Yhtä ainoaa varten on hän tämän kaiken tehnyt… Sitä tuntematonta varten, joka hänet jo etukäteen on tuntenut…
Häntä ainoaa on hän ajatellut alustapitäen jo lupautuessaan… ja senjälkeen koko ajan. Hänestä on ollut kotoisin jokainen kunnianhimon kuohahdus, jokainen ilon ja innostuksen tulvahdus hänen mielessään. Häntä varten on hän harjoitellut, häntä varten koristautunut ja sielunsa suureksi sytyttänyt, häntä varten noussut lavalle… Niin, tänä iltana, jolloin hän itseään ylempänä on palanut, on se tapahtunut ainoastaan tuon miehen tähden. Tuota ainoaa on hän tahtonut ihanuudellaan huikaista, nerollaan hämmästyttää ja kumarruttaa. Tuolta ainoalta tahtoo hän nyt kuulla riemuitsevan tunnustuksen iltaisesta menestyksestään…
Siksi kulkee Mirdja tällaisessa ihmeellisessä unessa näkemättä ja kuulematta ketään…
Kuin kaukaista kohinaa ovat hänelle ihmiset. Odotuksen humina sitä yhtä kohden, joka kohta tulee tuoden laakerin ja palkinnon ja palavat puheet…
Mutta ketään ei tule…