Pitkään katsoo Runar Söderberg Mirdjaan, sitten sanoo:
— Teidän äänessänne on jotakin, joka sanoo minulle, että minun täytyy puolustaa poissaolevaa ystävääni. Näytte tekevän pientä pilaa hänen epiteetistään ja luonteestaan… Väärinymmärrysten välttämiseksi tahdon vain sanoa, ettei Norkko kuulu niihin, jotka kantavat kylttinä kumpaakaan. Hän on yksinkertaisesti sellainen kuin hän on, aivan parantumattoman luonnollinen, ja sentähden kylläkin omituinen suuren yleisön laatuvaa'an mukaan. Mutta sehän lienee kaikkien niiden kohtalo, jotka ovat itseään… Vai ettekö kenties tiedä siitä tekin jotakin, neiti Ast, ettehän tekään ole kuin kaikki muut…
Ääni, joka tämän sanoo on miehekäs ja soinnillinen, mutta niin hillitty ja tyyni, että se melkein kuulostaa yksitoikkoiselta.
Ensimäisen kerran katsahtaa Mirdja uuden tuttavansa puoleen, joka kutsuu itseään Norkon ystäväksi, ja sellaisena tietämättään heti alkaa taistelun hänen mielialojensa salavirtaa vastaan. Hiljainen ja hieno katse sillä miehellä, selittämättömän hiljainen. — Kuinka saavuttamattoman syvällä piilevätkään hänessä intohimon värähtelyt, lienevätkö ne koskaan vielä pintaa puhkaisseet. Koskettamaton mies! — Näin ajattelee Mirdja. Mutta mikä oikeus hänellä on tulla muita koskettamaan! "Ettehän tekään ole kuin muut." Todellakin etevästi valittu johdatus!
Ja kuten maailman-nainen ikivanhaan imarteluun, hän keveällä, välinpitämättömällä olkapään-kohauksella vastaa, teeskennellen:
— Ooh, mistä te sen tiedätte?
— Tehän annoitte itsenne lavalta, sanoo toinen hiljaiseen, pehmeään tapaansa.
Mirdja suupielissä värähtää. Tämähän oli noiduttua. Milloin oli hän tullut näin läpinäkyväksi? Tai tämä Norkko ja tämän Norkon ystävä, olivatko he syntyneet vetääkseen häntä nenästä?
— Ettekö te tiedä, hän naurahtaa, että näyttelijät ovat vain ihmissielujen apinoita? Kaikkea he antavat ja omistavat paitsi itseään, se on varma…
— Mutta yhtä varmaa on se, ettei taiteilija koskaan voi panna taiteeseensa enempää, kuin mitä hän itse omistaa. Ja mitään taitelijaa ei löydy ilman taitelijapersonallisuutta… Mutta en mitenkään uskottele olevani se, joka ensimäisestä taideteoksesta voi nähdä taiteilijan sieluun… Ja mitä äsken satuin sanomaan teistä… oli aivan ylimalkaista… älkää pahastuko… Teidän nimenne ei sitäpaitsi ollut minulle tuntematon…