Mirdja katsahtaa uudestaan mieheen edessään. Ei mikään ole muuttunut tämän kasvoilla. Sama pehmeä lepo, sama uneksiva hiljaisuus…
— Kuinka en ole sattunut teitä näkemään koskaan ennen! pääsee
Mirdjan huulilta.
— Olen ollut ulkomailla useampia vuosia…
Mirdjassa säpsähtää jotakin. Koko hänen oma kirvelevä etsimisensä maailmalla alkaa äkkiä elää ja palaa hänen muistoissaan… Minkätähden mahtoivat muut rajan yli tähdätä? Mitä mahtoivat etsiä, mitä löytää ja tuoda mukanaan? Ja tuo mies hänen edessään, mitä mahtoi hän kantaa povessaan tuon värähtämättömän hiljaisuuden alla? Elämän pyhyyttäkö vai saastaa? Eheyttäkö vai… vai oliko mahdollista, että Mirdjalla oli edessään yksi onnettomuustovereistaan, yksi noista särkyneistä, joista hän siellä kaukana oli kuvitellut itselleen sen uuden ja ihmeellisen ihmiskunnan…
Ja Mirdja huomaa äkkiä, että he ovat kahden.
Hän huomaa sen siksi, että hänessä on tapahtunut ihme. Kovasta ja pistävästä pintailvehtijästä on hän sykähtänyt syväksi ja hiljaiseksi, melkeinpä araksi…
He istuvat pienessä syrjähuoneessa. Epäselvä, hämäräinen hälinä elää ilmassa heidän ympärillään, ja ylitse kaiken, hiljaisena mutta läpitunkevana, kuuluu suuresta salista valssin sävel, niin sydäntä viiltävän suruinen…
Ja Mirdjan sydämessä alkaa pakottaa painavana liikutus, pakottaa ulos kauan pidätetty nyyhkytys. Kaikki on tyhjää ja unohdettua edessä ja takana, ainoastaan hetki, tämä hetki elää! Niin sen pitää ollakin. Ja aatoksettoman antautumisen autuutta hänen hulluutensa taas rukoilee… Heittää hetkeksi pois naamiot, panssarit, ja väristä avonaisena, herkkänä ja heikkona toiselle sielulle, yhtä avonaiselle… ah, sitä onnea! Mutta kuka enää ikinä uskoisi hänen vilpittömyyteensä, hänen, joka osasi niin hyvin näytellä! — Ja tuossa miehessä hänen edessään oli kaikki niin syvällä, kaikki niin raskasliikkeistä ja pysyvää, sen ilmaisi jokainen hänen piirteensä… Mutta sitten kun hän kerran aukenisi ja syliinsä sulkisi, turvallista olisi siinä levätä…
Vaitiolo heidän välillään on outo…
Väkivaltaa täytyy Mirdjan tehdä itselleen, pakottaa alas kyyneleensä ja unensa: