— Liikaa herkkyyttä teissä! Mutta sitä pitempi on teillä matka siihen suureen yhteiseen omaantuntoon… murhatun omaantuntoon… Teihin ei varmaankaan vielä milloinkaan ole mikään ulkonainen väkivalta koskenut, teillä on ollut aina vapaus…?
— Se on ollut kenties turmioni. Kenties olisi tehnyt juuri minulle hyvää tulla pidellyksi täytymyksen lujissa kourissa, välttämättömyyden rautapihdeissä…
— Kuinka monta siinäkin on henkensä heittänyt…
— Lahjani olisi se kyllä voinut tappaa, mutta luonteen olisi se minulle antanut, rautapiirteisen ja kovan…
— Olisiko se ollut niin suuri onni?
— En tiedä…
— Tai ehk'ette onnea kaipaakaan?
— Tavallani sentään jotakin. Tukea jalkojeni alle, työtä, jota kannattaa tehdä, sisältöä, josta jaksaa elää…
— Oi, Mirdja neiti, olkaa kauniita sieluja varten!
— Missä he ovat?