Kummallinen kuu sentään!
Pilvet kaartelevat nyt yhä oudompina kuvina. Ja kuvat alkavat elää Mirdjan sielussa. Hän unohtaa aivan, ettei hänelle enää sovi haaveilla kuutamossa…
Valkoiset utu-olennot ratsastelevat valkeilla vaahtoavilla orheillaan. Ne keinuvat ja leikkivät yhä lähempänä ja lähempänä. Ne nyökäyttävät päätään Mirdjalle…
"Ah, en voi tulla, tiedätkö sa, mik' on huoli rinnassa: vankina nyt Preciosa on Rinaldon linnassa!"
Kuinka olikaan tuo sävel päässyt hänen huulilleen nyt! Siitä oli sentään jo niin pitkä aika, kun hän viimeksi oli leikkinyt mustalaisprinsessaa!
Mutta sehän hän olikin sentään. Tai ei edes prinsessa, vaan pieni repaleinen kulkijatyttö maailman pitkiltä, pimeiltä rannoilta…
Kalpea kuuvalo-tanssijatar, saavuttamattomaksi luotu, uneksi, varjoksi ja pettäväksi haaveeksi ihmisille…
Ah, mutta nyt oli hän vanki!
IX
Mirdjalla on sangen usein pahoja päiviä. Tänään on taas yksi sellainen ja tavallista pahempi vielä.