— Miksi sinä tahdot tahallasi ottaa kaikki asiat niin pahalta kannalta! Ymmärräthän kyllä… He rakastavat meitä ja…
Paha hymy Mirdjan huulilla katkaisee Runarin lauseen.
— Niin, tietysti minä ymmärrän. Mitä olen minä muuta saanut tehdä kuin ymmärtää ja ymmärtää aina siitä asti, kun menimme naimisiin. Mutta nyt minä en tahdo enää ymmärtää mitään. Ymmärrys tappaa ihmisessä kaiken hänen omaperäisyydestään kumpuavan toimintakyvyn. Ymmärrys tekee ihmisen liikkumattomaksi patsaaksi… Ja tätä holhousta, tätä holhouksen suurta rakkautta, minä en enää jaksa ymmärtää. Kuoliaaksi se minut kuluttaa… Ja sitäpaitsi, mitä liikuttaa minua kaiken maailman rakkaus! Mitä on minulla tekemistä sen kanssa? Minä olen mennyt naimisiin vain yhden ainoan kanssa…
— Sinä olet ikäsi elänyt ilman minkäänlaisia sosiaalisia siteitä. Kaikkein luonnollisimmat tunteet ovat sinulle tuntemattomia. Siksi saatat sinä puhua noin. Mutta koetahan kuvitella, että sinullakin olisi isä ja äiti, ja he tulisivat… sanoo Runar hiljaa, puristetulla äänellä.
— Heidän tulonsa olisi toinen. He olivat vapaan elämän vapaita mustalaisia, jommoiseksi minäkin olen syntynyt. Ja juuri sentähden minä en jaksa tätä enää, minä en jaksa!
Mirdja on kovasti kiihdyksissä.
— Mutta Mirdja… rakas Mirdja, mikä sinua tänään vaivaa? Runar koettaa lähestyä, mutta Mirdja työntää hänet rajusti pois.
— Tänään vaivaa! naurahtaa hän katkerasti. Tietysti sama kuin eilen ja huomenna, sama kuin aina, aina… Tai etkö sinä huomaa mitään, etkö sinä näe, että minä tukehdun? Oh, millaisessa hirvittävässä tyhjyydessä ja vankeudessa olen minä kitunut koko tämän pitkän vuoden sinun kanssasi! Ja sinä et näe vieläkään mitään, et enempää kuin alussakaan, sinä onnellinen sokea! Joka et huomannut edes häpeän punaa minun kasvoillani siinä inhoittavassa toimituksessa, jota vihkiäisiksi kutsutaan, ja johon sinä minut pakotit…
Runarkin kuohahtaa:
— Sinut pakotin! Kuinka sinä saatat puhua noin? Kuinka sinä saatat sanoa, että minä pakolla vihitytin sinut itseeni? Ja sinähän todistat aivan itseäsi vastaan. Tähän asti et ole tunnustanut itsellesi pakkoa löytyvänkään tässä elämässä. Kaiken pakon olet aina leimannut alennukseksi, josta ihmisien kuolinhetki lasketaan, mutta joka on ainoastaan heikkojen kuolema, ei sinun…