— Mutta eikö rakkaus sitten olekaan muuta kuin ylpeä unelma, kuin valhe, kuin haihtuva mielijohde?
— Koe itse, koe itse! Niin kauan kuin ohitse rakkauden kuljet, katsoo se sinuun kuin totuus, mutta heti kun pysähdyt, muuttuu se valheeksi… Mutta miksi minä puhun; minulla on omat piintyneet ajatukseni elämän menosta. Älä usko minua, elä ja koe itse!
— Eikö sitten löydykään elämän-kestävää rakkautta?
— Jos olisit mies, vastaisin sinulle vanhan ranskalaisen laulun sanoilla:
"Plaisir d'amour ne dure qu'un moment,
Chagrin d'amour dure toute la vie."
Sen, jonka saa, sen jättää ja unhottaa; jota ei saa, sitä suree ikänsä kaiken.
Siinä on don Juan tarina, vanha kuin elämä itse ja kenties ei suinkaan sielusi vastaisuudelle aivan vieras. Mutta muista: don Juan saa käsiinsä kaiken, paitsi unelmaansa, rakastamansa saa hän omikseen, ei rakkautta…
— Oletko sinä kokenut kaiken tämän?
— Jotain siitä jo näin vanhana tietää. Silloin kun sinut ensiksi tapasin, olin jo sivuuttanut nuo n.s. nuoren miehen rakkauden-ilot, ne unelmattomat ja hetken-kestävät, mutta sittemmin olen saanut takaisin unelmani, sen saavuttamattoman ja elämän-kestävän — sinun kauttasi, Mirdja.
— Minun kauttani…?