— Sinua kiusaa heidän tulonsa nyt. Kirjoitanko ja kiellän heitä tulemasta?
— He tulevat sinun luoksesi, sinä kaipaat ja tarvitset heitä, mitä on minulla tekemistä sen asian kanssa, kunhan vaan itse saan pysyä poissa pelistä…
— Minä en tahdo heitä nyt tänne. Minä kiellän heitä tulemasta…
— Ja millä perusteella?
— Vaikka millä…
— Siinäpä se. Aina valheita, aina verukkeita. Millä samealla vyöhykkeellä sinä oletkaan heidät alati ympäröinyt! Ei pieninkään totuuden pilkoitus ole sitä koskaan halkaissut. Ja nyt olet sinä vienyt minut omalle radallesi. Olet valhetellut meidän molempien puolesta, teeskennellyt meidän molempien puolesta, esittänyt meidät kokonaan toisiksi, kuin mitä olemme. Minä en jaksa tätä enää. Tällainen keinottelu on rikos elämän pyhää kehitystyötä kohtaan. Tulkoot vanhempasi! Valhettele sinä, jos tahdot, yhä edelleen! Nyt minä tahdon puhua totta.
— Kuule Mirdja, minä en ole ikinä pyytänyt sinulta valhetta, ainoastaan ymmärtämystä, hienotunteisuutta heitä kohtaan. Meidän on näes helpompi ymmärtää heitä kuin heidän meitä. He ovat puoli vuosisataa meistä jälessä. Meidän ei tarvitse tahallamme heitä loukata, vetää esille kaikkia ristiriitaisuuksia heidän läsnäollessaan. Se on aivan turhaa ja sydämetöntä sitä rakkautta kohtaan, joka meidät tälle valistuneemmalle kehitykselle on vaalinut. Meidän on asia ymmärtää…
— Ainoastaan ymmärtää, oh, niin vähänkö se vain olikin! keskeyttää Mirdja katkerasti, ja ärsytys värähtelee suupielissä. Niin vähänkö vain! He ovat sangen tervetulleita, minä osaan jo läksyni: vain pieni repetitsioni kohteliaisuusterminologiassa, pieni lystillinen naamiaismenuetti varpailla, pieni referaatti viime pyhäisestä saarnasta sedälle, pieni luettelo nimipäiväkaakun maustimista tädille, yleensä pieni kaunis satu, pieni muodollisuus, pieni hienotunteisuus vain, ettei heidän sydämensä särkyisi, aivan niin! Mutta minä, tämän pienen ymmärtämyksen esittäjä, minä! Eikö minun tuskani, minun itsehalveksintani, minun salakavala myrkytykseni, eikö se ole mitään? Ei, ei! Minulla ei ole oikeutta pyytää ymmärtämystä, hienotunteisuutta, oman elämän oikeutusta!
Mirdja puhkeaa hysteeriseen itkuun.
— Rakas, rakas Mirdja, rauhoitu ystäväni rakas! Minä ymmärrän sinut niin hyvin. Minä en tarkoittanut mitään sellaista. Mutta mitä tehdä, me olemme molemmat niin syvästi onnettomia…