Mirdja säpsähtää ja pysähtyy. Miehen ääni, rikkonainen ja lepertävä…
Suuttumuksen puna ajautuu Mirdjan poskille. Kuka raakalainen häntä uskalsikaan lähennellä?
Mutta samassa tuleekin vastaus itse: keski-ikäinen mies reppu selässä ja loistavan kirjavat sukat jalassa.
Hänellä on hullunsekainen ilme harmaissa, jokapuolelle vilkkuvissa silmissään, ja suuret teerenpilkut paistavat kuin iloiset napit hänen kiiltävällä naamallaan.
Omituinen otus, ajattelee Mirdja.
— He, päivää, ha-ha-haa-ts, panee vastaantulija päästäen nauraessaan kummallisia, pehmeitä hammas-ääniä.
— Hyvää päivää, vastaa Mirdja, tahtomattaankin myös naurahtaen.
— Kaunis olet etkä ole ylpeäkään, sanoo taas vieras mies raapaisten jalallaan ja tehden samalla mitä hullunkurisimpia kumarruksia. — Minä olen entinen herra, mutta kukas sinä olet?
Mirdja huomaa nyt selvästi olevansa tekemisissä puolihassakan kanssa, mutta seikkailu alkaa häntä huvittaa, ja hän vastaa samaan äänilajiin:
— Mirdjaksihan minua kutsutaan… Mutta mistäs sinä olet kotoisin?