— Itsesi tähden jos menet. Minun rakkauteni on nyt kasvanut eron kestäväksikin…
— Niin nyt, kun yhdessä-olon tuska on sietämättömäksi yltynyt…
Sitä kutsutaan pettymykseksi… Tietysti se nyt kestäisi eron.
— Sinä et usko, että minä sinua rakastan. Usko se, usko se!…
— Mahdotonta… Minä olen sinun elämäsi tyhjiinpuserrus ja tuska. Mutta minä en tahdo sinulle pahaa, ystäväni. Minä lähden, unohda minut, niinkuin ei minua olisi ollutkaan…
— Ijankaikkisesti elät sinä minun sielussani, Mirdja, en ikinä voi minä sinua unhottaa…
— Tuottamani tuska on sinuun siis ijankaikkiset arpensa iskenyt…?
— Sinä puhut yhä vielä niinkuin sille, joka ei sinua rakasta. Iskujasikin olen rakastanut, Mirdja. Minun rakkauteni sinuun se on, joka on ijankaikkinen…
— Silloin olet sinä yli-inhimillinen. Milloin on ihminen ikinä vielä omaa onnettomuuttaan rakastanut? Sillä nyt ne ovat tulleet…
— Mitkä?
— Särkeymykset.