Ah, kahden vuoden sisäisen alennuksen ja kurin jälkeen himosi hän jälleen nähdä itsensä oikealla paikallaan, korotettuna, ihailtuna, tuhansien turhien toivojen tavoittamana…
Ah, kahden vuoden sisäisen toivottomuuden jälkeen tarvitsi hän takaisin itseluottonsa ja ylpeytensä. Sitten, sitten voisi hänestä vielä tulla vaikka taiteilija…
Mutta ensin täytyi hänen nähdä taas, miten sielut hänelle kumartuivat.
Se parantaisi kaiken.
VII
Ja Mirdja parantui…
Todellakin oli hänestä tullut toinen ihminen.
Hän kulki nyt ulkona, liikkui erilaisissa seuroissa aivan niinkuin entis-aikaan. Ja kaikkialla veti Mirdja huomion puoleensa tuolla kiehtovan henkevällä tavallaan, joka oli hänelle niin ominaista.
Hän näytti aivan kokonaan kuin ihmeen kautta päässeen pitkällisestä, raskaasta ja ärsytetystä mielialastaan. Kotonaankin oli hän alati hymyilevä ja keveä, jopa vallatonkin. Ei mitään perhekohtauksia enää. Runarkin oli kuin uutta Mirdjalle tässä uudessa asennossa ja koko maailma oli kuin uutta.
Tuokin ikivanha ajatus, jonka hän vielä yhä uudelleen ja uudelleen sai lukea kaikkien miesten silmissä ympärillään, tuo "madame ich liebe sie", tuntui hänestä taas melkein huvittavalta.