Rolf näytti hämmästyneeltä ikäänkuin ei hän oikein olisi tajunnut…
— Sinä Mirdja…
He ojensivat toisilleen kätensä ja syntyi parin minuutin kiusallinen vaitiolo.
Sivusilmäyksin tarkasteli Mirdja Rolfia ja hänestä näytti lyhtyjen heikossa valossa kuin olisi tämä viime näkemästä paljon vanhentunut.
Hän huokasi…
Kumpikaan ei tiennyt millä alkaa.
— Miten sinä olet täällä, missä olet ollut niin kauan, kun sinua ei ole laisinkaan näkynyt ja mitä sinä teet nykyään? purki Mirdja sitten äkkiä hermostuneeksi aluksi.
Rolf katsahti Mirdjaan kummallisesti ja sanoi sitten painolla:
— Entä sinä itse, Mirdja, mitä sinä teet nykyään, kun osaat kysyä kaikkea tätä?… Ennen sinä et koskaan kysynyt, mitä minä teen — Mutta kenties kuuluu tämä kysymys nyt sinun nykyiseen asemaasi… Elleivät kuulemani ole vääriä, olet sinä nyt kunnianarvoisen valtion kasvatuslaitoksen lehtorin rouva. Sinä olet siis oppinut pitämään silmällä, tekevätkö ihmiset tehtävänsä yhteiskunnassa…
Kaikki veri Mirdjan sydämessä sävähti poskille. Hän oli tukahtumaisillaan suuttumuksesta ja mielikarvaudesta.