Mirdja nousi lähteäkseen.
Rolf hätääntyi…
— Älä lähde noin! minä rukoilen. Istu vielä hetkinen! Minä tunnustan, kaikki on minun syyni. Minä olen vain roisto. Kapakka-elämä on minut turmellut. Minä en osaa hienon ihmisen kanssa enää käyttäytyä. Mirdja, koeta antaa minulle anteeksi, koeta ymmärtää minua! Sinulla on yhä vielä sama asema minun sielussani kuin ennen, kuin aina. Istuhan tähän viereeni, niin kerron sinulle kaikki. Minä sanon, mistä ilkeyteni johtuu… Minun on vaikea sitä sanoa… Minä olen ollut hänelle mustasukkainen, miehellesi, kuule, mustasukkainen… Se tekee ihmisen alhaiseksi… Mutta minä kun olin niin varma sinun saavuttamattomuudestasi, minä kun olin tuominnut itseni ja kaikki miehet mahdottomiksi sinulle ala-arvomme tähden, minä en voinut enkä voi vieläkään uskoa tästä yhdestä sitä elämän rikkainta, nerokkainta, korkeinta ja voimakkainta, joka sinut jaksaa tyydyttää… Ja se teki minut pahaksi. Minä ajattelin sinusta monta kovaa ajatusta. Sitäkin ajattelin, että minä olin pettynyt sinun suhteesi ja että sinä olitkin vain valhe, kuten kaikki muutkin… Mutta ole mitä oletkin, joka pieninkin elämän-ilmaus sinussa on sinun omaasi, sinua itseäsi… Ja jos minä en ymmärrä sinua, on sinun olemuksesi vaatimus pysyä salassa miesten järjeltä. Ihminen ihailee sellaista, jota ei kykene selittämään… Ole mitä hyvänsä, minä ihailen sinua aina. Sinä et saa etkä voi pyrkiä pois itsestäsi. Sinä et voi tehdä mitään, joka ei olisi sinua itseäsi. Sinun täytyy olla muille käsittämätön, kaunis valhe, jonka tehtävänä on hurmata kuin runouden. Sinä olet runo tässä kylmässä tosi-olentojen arkipäivässä. Mitä olisi se ilman runoa, mitä olisi runo ilman valheen kultaisia siipiä! Sinä olet yhtä tosi kuin valheellinen.
— Ja valhetta sinä vihaat…
— Mutta sinua Mirdja minä — rakastan.
He vaikenivat kumpikin.
Katkeruus oli hävinnyt heidän väliltään. — Minussa on jotakin valheellista, sanoi Mirdja hiljaa, ja minä olen pyrkinyt siitä pois…
— Se on onnettomuus, siten petät itsesi, älä pyri pois itsestäsi. Sinussa pitää olla kaikki, muuten et olisi se mikä olet. Sinä olet luotu ihanaksi runoksi, valheesikin on kaunista, ja kauneutta pitää rakastaa enemmän kuin totuutta. Sinä lienet taistellut omaa tarkoitustasi vastaan usein, ystävä. Sillä sinä olet liian kaunis ollaksesi tosi, liian viisas uskoaksesi omaan valheeseesi, liian suurisieluinen ollaksesi ajattelematta ankaroita ajatuksia… Kun etpä vaan särkenyt itseäsi…
— Sinä puhut niin paljon, Rolf, ja kiellät omat puheesi joka hetki.
Mitä mahtanet sinäkin lopulta tarkoittaa! Sinä olet valmis menemään
tuleen totuuden ja valheen puolesta yht'aikaa, ystävä parka, naurahti
Mirdja surullisesti.
— Mutta nythän me puhuimme sinun sielustasi… Se on liian monimutkainen kulkeakseen yhden tunnuslauseen alla… Ja se on ainoa, jonka puolesta minä menisin tuleen… Mirdja, voitko antaa minulle kaikki loukkaukset anteeksi?