Ensin he vaikenivat.
Sitten alkoi Mirdja jotakin sanoakseen:
— Miksi ette ole julkaissut mitään niin pitkiin aikoihin?
— Eipä ole sattunut pahempaa rahapulaa, joka olisi pakottanut.
Mirdja oli tyrmistynyt. Hän oli odottanut puheen kääntyvän
"Odaliskiin" tai Mirdjaan itseensä.
— Siltä kannaltako te otattekin koko kirjallisen toimintanne? Sepä on arvotonta.
— No mitäpäs julkaiseminen on muuta kuin kauppaa ja vielä sitä kaikkein ilkeintä laatua. Niin totta kuin minä pidän sieluani korkeammassa arvossa kuin ruumistani, niin totta minusta julkaiseminen on suurempi synti kuin orjakauppa… Myydä itsensä rahasta kaikille, ohhoh!
— Mutta eikö ole synti sitten kätkeä kynttilänsä vakan alle?
Sielujakin täytyy antaa muille.
— Antaa, mutta ei myydä, siinä on ero. Täytyyhän saada valita kelle antaa, antaa arvokkaimmalleen, rakkaimmalleen, parhaimmalleen.
— Miks'ette tahdo olla kuin Jumalan aurinko, paistaa sekä pahoille että vanhurskaille…?