— Ei, mutta minä olen Runarin ystävä ja minä olen nähnyt, että hän rakastaa teitä suuresti. Ei saa tehdä onnettomaksi sitä, jonka rakkauden on kerran ottanut vastaan.
— Onko Runar sanonut olevansa onneton?
— Siinä on taas nainen. Ei, ette te ymmärrä miehen mieltä, ette vähääkään. Te ette laisinkaan käsitä asemaanne sellaisen miehen vaimona… Sitä suuremmat velvollisuudet, mitä suuremman rakkauden on saanut. Minä en koskaan uskaltaisi ottaa vastaa niin suurta rakkautta.
— Eihän suuri rakkaus vaadi mitään.
— Ei, siinä olette oikeassa. Mutta se kärsii sitä enemmän. Elää sekunti sekunnilta rakastettunsa elämän omanaan. Suurimman rakkauden saanut ihminen on suurin vanki, ellei hän tahdo olla hirviö ja sielujen surmaaja.
— Ja sentähdenkö ette uskaltaisi ottaa vastaan rakkautta? Mutta uskallatte itse rakastaa… Eikö sekin ole sisällinen vankeus…?
— Minä elänkin ilman rakkautta, se sopii minulle paremmin.
— Mutta mistä te tiedätte, vaikka teitä varten eläisi jossakin rakkaus ja kärsimys, josta ette tiedä mitään…?
— Ei, sanoi Norkko jyrkästi.
— Niin, te ette vaan tiedä.