— Mitä se on?
— Suurin kaikista… Ja minä rakastan sinua, Runar…
— Koko elämäni olen minä odottanut noita sanoja. Minä olen kuolemaan valmis…
Tällaisia puhuvat he toisilleen. Ja kun he vaikenevat, katsovat he toisiaan silmään ja hymyävät samasta onnesta ja samasta ajatuksesta…
He toisiinsa pusertuneet suuret lapset!…
Ja tuli takassa loimottaa heidän myöhäiselle onnelleen…
XII
Mutta ei ainoastaan hämärähetkien kuvitelmiin ja satuihin rajoitu Mirdjan ja Runarin uudelleen herännyt ihmeellinen lapsuus. Kaikkia se vaatii, mitä lapsuus vaatii: leikkiä ja lepertelyä, hyvän omantunnon vallatonta vapautta ja ajatuksetonta, aurinkoista iloa…
Ja niinpä he leikkivät ja lepertelevät aamusta iltaan alkaakseen seuraavana aamuna taas uudestaan…
Ei kukaan lapsi koko maailmassa osaakaan leikkiä niin suloisesti kuin Mirdja. Ei kellään lapsella koko maailmassa ole niin helisevää naurua ja niin kirkkaan puhtoista silmää.