Hänellä ei ole enää hetkeäkään rauhaa. Se ennustus, se näky seuraa kaikkialla ja aina. Ja uusia, samankaltaisia ilmestyy lakkaamatta hänen tielleen. Hän ei uskalla enää jättää silmiään lepäämään mihinkään kohtaan. Alati täytyy hänen vain vilkua ja muuttaa ja pelätä…
Mutta eniten kaikesta täytyy hänen sentään pelätä tulta. Siinä on aina kuvia… Ja ihmisiä… Jotka äkkiä saattavat muuttua luurangoiksi… Mutta hirveä on myös pimeys ja yksinäisyyskin.
Ja aina kun Runar lähtee kotoa, tahtoisi Mirdja pitää häntä kiinni takista, tiukasti, hellittämättömästi, ettei hän vaan pääsisi pois… Mutta sitten hän taas kokoaa koko ryhtinsä ja koettaa vielä salata hulluutensa… Vaikka kuoleman tuska ja pelko jo sokaisee…
Mutta kerran tapahtuu sitten, että Runar kotiin palatessaan löytää Mirdjan huoneensa pimeimmästä nurkasta kolmen peitteen sisästä, mykkyrään kiertyneenä kuin koiran…
Se oli tapahtunut näin.
Mirdja oli istunut yksin… Hämärä oli tummennut tummenemistaan. Sitä oli hän vaan katsellut… Silloin oli palvelijatar tullut sisään ja asettanut pöydälle aivan Mirdjan eteen suuren, valkosilmäisen hautauskonvehdin. Oli luullut, että rouvalta oli pudonnut joku muisto… Mirdja ei ollut saanut sanaakaan suustaan, oli vain tuijottanut tuohon hirvittävään mustaan makeiseen, ja se oli tuijottanut häneen takaisin sillä yhdellä ainoalla valkoisella silmällään. Ja hänet oli vallannut tukehtava kauhu. Hän oli tahtonut piilottaa sen. Hän oli kulettanut sitä paikasta toiseen löytämättä sille sopivaa kätköä. Kaikki oli ollut hänelle liian rakasta sen onnettomuutta ennustavan silmän alle pantavaksi… Vihdoin oli hän polttanut sen… Mutta silloin oli itse tuli katsonut häneen kuin suuri, summaton hautajaiskonvehti, ja silloin oli Mirdja rajattoman kauhunsa takaa-ajamana kätkeytynyt nurkkaan, pusertunut aivan kiinni seinään ja kääriytynyt peitteihin…
Kuoleman varjo pitenee pitenemistään…
Vihdoin vievät he toisensa lääkärille.
Lääkäri katselee noita molempia, epätietoisena mitä sanoa. Sillä sydämessään tuomitsee hän heidät parantumattomiksi, kummankin… Ja hän näkee, että he vain pahentavat toistensa tilaa.
Varovaisesti ehdottaa hän matkaa ja yksinäisyyttä.