Sitten kääntyy hän pois ylpeänä.
Hän ei tiedä, ajattelee Mirdja, että minä olisin saanut laulaa vaikka maailman komeimmassa konserttisalissa, jos olisin tahtonut…
Mutta nopeasti kääntyy hän jälleen takaisin:
— Anteeksi, herra, minä erehdyin. Minä en olekaan laulajatar, minä olen ainoastaan kuolleen miehen vaimo…
Poliisi katsoo säälivästi hulluun naiseen.
* * * * *
Kauan aikaa on Mirdjalla lepo ja valkeus ajatuksessa: minä olen kuolleen miehen vaimo. Mutta sitten hän keksii senkin ajatuksen valheeksi.
Minulla ei ole lasta, puhuu hän itselleen. Kuinka voisin minä olla Runarin vaimo hänen kuoltuaan, kun en ole ollut sitä hänen eläissäänkään… Totisesti olen minä elänyt kun ilotyttö. Minulla ei ole lasta…
Siitä hetkestä, jolloin Mirdja tämän on keksinyt, alkaa taas hänen levottomuutensa ja etsintänsä. Hän käy ja kaipaa ja hakee sitä lasta…
Sen kautta voisi hän nyt vielä olla Runarin vaimo, sen kautta olisi hänellä sovitus ja synninpäästö ja oikea rakkaus.