— Mutta hänhän on minun lapseni…
— Häntäkö varten sinä elät?
Taas tuijottaa vaimo sanattomana Mirdjaan.
— Minä tarkoitan, jatkaa nopeasti Mirdja, että onko sinulla jotakin lastasi kalliimpaa? Tahtoisitko vaihtaa hänet suureen aatteeseen tai maineeseen tai kauneuteen tai rahaan?… Tai antaisitko sen ehkä minulle, että pääsisit huolehtimasta, jos minä lupaisin kasvattaa sen?…
Vaimo tarkastaa pelokkaasti Mirdjan kummallisia katseita ja vaistomaisesti vetää hän lasta luokseen.
— En minä mistään hinnasta anna lastani, sanoo hän.
Mirdja jättää hänet omituisesti hymyillen.
Ah, vihdoin on hän löytänyt ihmisen tarkoituksen ratkaisun. Lapsi, lapsi…
Se on enemmän kuin kaiken maailman ajatus ja hullu tavoittelu. Se on enemmän kuin kulta ja maine, enemmän kuin elämä. Siinä on se oikea rakkaus…
Ja kaikilla muilla on se suurin, se korkein, paitsi Mirdjalla, joka ei ole tuntenut sen olemusta, vaan on heittänyt sen pois…