— Mirdja, Mirdja, sinä olet hullu, sinä…
— Oh, älä jatka, minäkään en jatka enää. Kaikki oli vain leikkiä, mutta sinähän et pidä leikistä… niin että paras on kai lopettaa.
— Niin, minun täytyy tunnustaa, että en pidä myrskyisistä kohtauksista naisten kanssa. Parasta on siis, että väistyn siksi aikaa, kunnes sinun ajatustesi pahin ryöppy on rauhoittunut.
— Sitä saat turhaan odottaa.
— Se olisi vahinko. Mutta minä en nyt ota asiaa näin vakavalta kannalta. Niinkuin sanottu, olen minä siitä välittämättä ja koetan asettua sinun kannallesi. Merkiksi siitä, että kaikki on taas ennallaan, tulet sinä sitten minua hakemaan.
— Sitä saat turhaan odottaa.
— Minä odotan.
Ja Mauri Etso kumarsi keveän jäähyväiskumarruksen niinkuin yhden päivän erolle kumarretaan.
* * * * *
He seisoivat kauan, seisoivat liian kauan toistaan odotellen kuin kumpikin omassa päässään siltaa. — Ja kun sitten eräänä päivänä, jolloin vanha ylpeys jo oli ehtinyt haihtua, Mirdja vihdoinkin alkoi katsella tietä edessään, huomasi hän, että silta jo oli nostettu pois ja outo hirvittävä kuilu ammotti heidän välillään. Silloin käsitti hän, että kaikki oli lopussa ja hän rupesi murehtimaan Etsoa, kuten ihmiset kuolleitaan murehtivat, hillityin ja painavin ajatuksin… Hän koetti selvittää itselleen elämän ja kuoleman kummallista yhtymää, mitä kaikki oli ollut ja miten kaikki oli tapahtunut…