Mutta Selinä pudisti päätään kuin epäuskoinen:

— Pitäisi olla fantasti hapuillakseen avaruuksissa, joita ei tunne… ja fantastilla pitää olla innostusta ja minä en usko siihenkään.

— Usko työhön!

— Työhön minkä tähden?

— Työhön työn tähden, olemassaolon lievityksen tähden!

— Minä en voi tehdä työtä eudemonistisessa tarkoituksessa, olen kokenut sen, se raukeaa tyhjiin… ja sitä aatetta en löydä, minkä vuoksi kannattaisi tehdä mitään. Mitä hyötyä siitä on? Kuka iloitsee tai onnellistuu minun työstäni, minun elämästäni? En minä itse.

— Minä.

— Sinä?

He mittasivat toisiaan kuin kaksintaistelijat.

Jos minä yleensä johonkin uskoa voisin, uskoisin sinuun, mutta en tahdo enää pettyä, en uskoa, sanoi Selinän sielu.