Sekä äidin että pojan äänessä oli ärsyttävä sointu, joka ennusti riitaa. Mutta samassa kiintyi heidän huomionsa muiden keskusteluun, joka äkkiä oli käynyt hyvin äänekkääksi.
— Luulen joskus kuulleeni nimen Mirdja Ast, virkkoi eräs. Se on omituinen nimi, jota ei hevillä unhota, kun sen kerran on kuullut.
— Tytöllä taitaa muuten olla hyvin kummallinen sukutarina. Vanhemmat ovat aikoja sitten kuolleet ja hänen setänsä pitää huolta hänestä.
— Mikä hän on? kuului tuo tavallinen kömpelö seurakysymys.
— Eikö liene joku tilanomistaja. Rikas hän ainakin on.
— Hän on omistanut tehtaita.
— Ei, hän on ollut aikoinaan yliopistossa.
— Mutta viisas hän ei ole missään tapauksessa. Se on hänen huomattavin tunnusmerkkinsä.
— Hän on originaali…
Mutta yleisen hälinän aikana oli apteekkarin rouva vetänyt lehtorin rouvan mukaansa viereiseen huoneeseen.