— Etkö todellakaan ole kuullut puhuttavan Mirdja Astista, sinä, jonka oma poika… on ylioppilas? lisäsi hän epävarmemmin.
— Eino ei ole sanallakaan maininnut hänestä ennenkuin nyt tänä iltana.
— Hänestä puhutaan kuitenkin hyvin paljon kaupungilla. Ei, suoraan sanoen, hän on hyvin vaarallinen tyttö. Minä sanon sen sinulle kaikessa ystävyydessä. Täytyyhän sinun äitinä saada tietää, mitä koko kaupunki tietää, nimittäin että poikasi on korviaan myöten rakastunut tuohon tyttöön.
— Mitä sinä sanot! huudahti lehtorin rouva, hytkähtäen ylös tuoliltaan. Ja hän ei ole mikään hyvä tyttö?…
— Voi kultaseni, hän on sanan täydellisessä merkityksessä huono tyttö. Eikä siinä kylliksi, että hän itse on niin läpeensä turmeltunut, mutta hänellä on myös suuri vaikutus muihin.
— Niin, niin, tietysti kuten kaikilla huonoilla ihmisillä. Ja hän on vielä lisäksi ylioppilas, niinkö?
— Sepä se tässä juuri onkin surullisinta. Minua aivan itkettää, kun ajattelen, että saamme ruveta pelkäämään naisylioppilaitammekin, jotka tähän asti ovat olleet nuorien miesten paras ja suojelevin seura. Jaa, jaa, siitä nyt näkee, miten vähän kirjasivistys ihmistä auttaa, jos kotisivistys puuttuu, puhumattakaan Mirdja Astista, joka ei ole saanut edes koulukasvatusta.
— Ja sinä luulet, että Eino… Mutta rakas Alma, sinä saatat minut aivan pyörälle päästäni. Minä en ymmärrä vielä mitään. Kerro kaikki, kaikki mitä tiedät.
— Aivan sattuman kautta minä tiedänkin Mirdja Astista yhtä ja toista, joka ei suinkaan ole omiaan lisäämään hänen ansioitaan. Ensinnäkin hän on jo huonoa verta. Hänen isänsä oli hyvin omituinen, seikkailija, jolla ei koskaan ollut mitään kunniallista ammattia. Lopuksi karkasi hän vielä ulkomaille jättäen täällä kiikkiin vaimonsa ja velkojansa ja sen koommin ei hän enää näyttäytynyt kotimaassaan. Varmaankin tappoi hän itsensä irstailullaan. Joka tapauksessa elää vielä jossakin maaseudulla hänen veljensä, muuan entinen maisteri, jonka päässä ruuvit kaikesta päättäen myös ovat hyvin höllällä. Hän on kalastanut itselleen jostakin tämän veljensä tyttären Mirdjan, joka lie syntynyt missä maailman äärissä lienee, kaiken lain ja kunnian ulkopuolella tietenkin. Ja nyt tuo setä muka on kasvattanut tyttöä s.o. antanut hänen kasvaa kuin minkä villin ikään. Yhden ainoan vuoden on hän käynyt koulua, ajattele yhden ainoan vuoden, eikä täyttä sitäkään. Silloin oli hän pikku tyttö ja asui serkkuni rouva Maleniuksen luona. Häneltä olen juuri kuullutkin kaiken tämän ja paljon muuta vielä. Tyttö käyttäytyi koko ajan hänen luonaan, niin kuulumattoman julkeasti, ettei sitä voi kertoakaan, sitten eräänä kauniina päivänä karkasi hänkin aivan kuin isä. Ja sille tielle hän jäi. Ukko kai rupesi sitten itse koulumestariksi. Kuuluvat matkustelleen yhdessä ulkomaillakin. Ja nyt yht'äkkiä, äläpäs huoli, niin tuo sama koulusta karannut Mirdja ilmestyy tänne, suorittaa loistavasti ylioppilastutkinnon ja hurmaa kaikki ihmiset lahjakkaisuudellaan ja pirullisella viehätystaidollaan, kaikki miehet nimittäin. Ylioppilaat ovat aivan hulluja häneen. He eivät näe enää ketään muuta, he eivät puhu enää kestään muusta. Jos jossakin tarvitaan älykkäisyyttä, valitaan Mirdja, jos tarvitaan kauneutta, valitaan Mirdja, jos tarvitaan mitä taipumuksia hyvänsä taivaan kannen alla, valitaan Mirdja, aina, aina vain hän. Kaikki sosieteen hienoimmat ja miellyttävimmät tytöt jäävät syrjäytetyiksi tuon hirveän naisen tähden. Hän on turmellut meiltä pojat.
— Mutta onko hän sitten niin hirveän turmeltunut?