* * * * *
Tänä iltana piti Selinän tulla Mirdjan luo. Heillä oli tapana pitää pieniä laulu-iltoja keskenään. Ja nyt sen suuren, sen kauhean, sen oikean piti tapahtua.
Selinä tuli jotenkin myöhään. Mirdja oli odottanut tuskallisella jännityksellä.
— Miten sinä olet kaunis ja kalpea tänä iltana, sanoi Selinä Mirdjalle. Mutta sinussa on samalla jotakin peljättävää ja suurta kuin suru, kuin meri tuolla ikkunan edessä…
He lauloivat Griegiä. Pohjoismainen raju synkkyys, koko hänen vuorenpeikko-mystiikkansa suli ihmeellisesti yhteen hämärtyvän illan ja meren kanssa. Kuin uusi ijankaikkinen sielu siitä syntyi.
Meri kimalteli ja kohisi. Painui aurinko, lankesi hämärä.
Ja aina he vielä lauloivat.
Meri oli ihana ja suuri.
— Griegin musiikissa on paljon itsekkyyttä, sanoi Mirdja pannen
Griegin sivulle.
— Kuten kaikessa kauniissa täytyy olla, sanoi Selinä. Suuret tähdet syttyivät lämpöiselle syystaivaalle. Ja yhä he vielä lauloivat.