— Ei, mutta kaikki hyvät ovat tyhmiä.
— Oh, sinä filosoofi!
— Minä! Kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän filosoofeja. Se on näes yksi pelastuskeino, jonka ihminen elämän kurjuudessa itselleen on keksinyt: viisastella pois surunsa ja ilonsa ihanaksi välinpitämättömyydeksi ja kohtalonymmärtämykseksi. Se varjelee meitä liikanaisesta kateudesta ja pahansuopaisuudesta, lohduttaa meitä, kun olemme joutuneet katuojaan, antaa meidän hymysuin katsella kauneutemme ja voimiemme vähittäistä kuolemaa, koko elämän rappeutumista. Viisastelu huulilla voimme me elää ilman vaimoa ja rakastettua, ja — miksei, elää heidän kanssaan. Mutta, lisäsi hän hiljemmin, se ei riitä ammatiksi. Minä alan jo joutua virkaheitoksi; vanhat sukkeluuteni alkavat kulua enkä minä jaksa tylsissä aivoissani valmistaa tarpeeksi uutta syöttiä uuden elämän eteen… Minä olen kulunut ja vanha jo — hoh-hoh —
— Lasien ääressä ainoastaan palaa sinun ikuinen nuoruutesi.
— No, hitto vieköön! Siinä edes ajatus ja kieli laukeaa siteistään. Siinä on ikuinen nuoruus, se on totta, ainoa ikuinen nuoruus! Kaikki ihmiset ovat silloin veljiä ja ystäviä, ja kurjimmat ja eniten kärsineet saavat silloin marttyyriuden jumalaisen sädekehän, saavat sen korotetun aseman, mikä heille oikeastaan kuuluu… siinä on inhimillisyyden tuhatvuotinen valtakunta… Tiedätkö, kenen seurasta nyt juuri tulen? Eero Selinän ja Mauri Etson… minä ymmärrän heidät niin hyvin.
— Miksi siitä juuri minulle mainitset? Mitä se minuun kuuluu! ärähti
Mirdja kiivaasti, mutta tyyntyi aivan heti. — Ja entä sitten…?
— He rakastavat sinua vielä.
— Minä en pidä siitä, että vakoilet minua, sanoi Mirdja, mutta samalla välähti hänen sielussaan suuri kiitollinen lämpö Rolfin uskollista sydäntä kohtaan. — Humalaiset rakastavat koko maailmaa, jatkoi hän.
— Humalaiset puhuvat totta, sanoi Rolf vakavasti. — Minä sanon sinulle vain, että kuka sinua kerran on rakastanut, hän rakastaa sinua aina. Katso, juuri sen minä ymmärrän, että sinua niin voi rakastaa, ainoastaan sinua ja ainoastaan siten… yksin… Sen pitää ollakin niin, ja se on hyvä niin… parempi on rakastaa yksin kuin kaksin.
— Miksi?