— Taas se harmaa arkipäivä, se erottava päivä…! huokasi Rolf.
— Miksi erottava?
— Elämä huutaa eroa, meidän elämämme, sinun elämäsi.
— Mutta me olemme heimolaisia.
— Erilleen tuomituita.
— Miksi erilleen, miksi, miksi?
— Älä kysy enää, minähän olen sanonut jo kaikki… tai ties… siinä on sitten myös jotakin muuta.
He vaikenevat.
— Oletko koskaan ikävöinyt ketään? kysyy Rolf arasti.
— En ikinä, en ketään… tai korkeintaan itseäni joskus… vastaa Mirdja leikitellen, mutta naurussa kiiriskelee kova ja luonnoton kaiku.