Rouva Kailo istui ja tuijotti Einoon. Jos Eino teki pienimmänkin äkillisen liikkeen, säpsähti hän ikäänkuin olisi pelännyt joka hetki hänen karkaavan huonoille teille yhä kauemmaksi ja kauemmaksi.
Eino näytti kiusaantuvan hänen katseestaan. Hän nousi ja lähti ulos salista.
— Eino, Eino minne sinä menet? huusi rouva Kailo hätääntyneesti tullen eteiseen.
— Mikä mammaa vaivaa? kysyi Eino kummastellen.
— Mihin sinä menet?
— Minun täytyy lähteä vähän asialle, tapaamaan erästä toveria, sanoi
Eino epämääräisesti.
— Onko se niin tärkeää nyt, kun on juuri kokous?
— On se tärkeää… ja tuo kokous ei ollenkaan huvita minua.
— Huvita, huvita, aina vain huvi etusijalla. Olisi hauska tietää, mikä ja kuka sinua oikein huvittaa. Kenen luo sinä nyt menet?
— Pitääkö mamman nyt välttämättä tietää jokainen minun askeleeni! Ei mamma tunne minun tovereitani.