Ja Mirdja alkoi kävellä hitaasti kohti kaupunkia.
Lumiluodolla
I
Arnold Ast on vanha.
Arnold Ast on uneksija ja erakko.
Meren kalseilla rantakallioilla kohoaa Lumiluodon yksinäinen valtakunta.
Uneksijan oma se on, unista rakennettu ja unilla omistettu. Sillä onnellinen on ihminen vain unissaan ja Arnold Ast on onnellinen…
Niin uskovat ainakin aallot, jotka ovat seuranneet hänen elämänsä juoksua nuorukaisesta mieheksi ja miehestä vanhukseksi. He tuntevat hänet, sillä aaltojen ystävä on ollut Ast. Lempeänä on hänen käsivartensa useasti levännyt vesivarsojen valkeilla harjoilla, se on niitä silitellyt ja hyväillyt, ja välistä on hän kertonut heille merkillisiä salaisuuksia… Ja hän on salaisuuksia täynnä, tuo erakko, tietäjä hän on ja viisas. Hyvä tietäjä hän on. Kuinka ei olisi hän onnellinen!
Niin uskoo myös lähitienoon kansa, joka tietää kertoa hyvinkin satasen kummallista juttua tuosta hassakasta "Lumiukosta", jota nimeä Arnold Ast on saanut kantaa heidän keskuudessaan aina ensi saapumastaan saakka. Se tapahtui kolmekymmentä vuotta sitten, ja se oli kauhea, kaikista pahoista taivaan merkeistä mainio vuosi koko kalastajakansalle. Myrskyjä, haaksirikkoja ja yletön lumentulo, joka oli peittää alleen kaiken köyhän kansan. Ja sitten lisäksi kuin taikurin kädestä ilmestyy samana vuonna eräälle rantatöyräälle eriskummallinen ihmis-asunto kuin jääkarhunluola ja linnunpesä yht'aikaa, ja vielä eriskummallisempi ihminen alkaa näyttäytyä seudulla. Sellainen outo, jolla on tukka valkea kuin kinosten harja ja suu mykkä kuin tontun. "Se ei hyvää ennusta", sanoivat vanhat, "se on tämän lumentulon haltia itse." Mutta sitten näiden kolmenkymmenen vuoden kuluessa olivat kaikki jo ehtineet rauhoittua. Ei mitään lumen- eikä vedenpaisumuksia ollut sen koommin ollut. Lumiukko ei enää herättänyt mitään suurempaa huomiota. Kaikki tunsivat jo hänen tapansa. Hän ei ollut tehnyt mitään kolmeenkymmeneen vuoteen, ei koskaan kalastanut, ei ampunut vesilintuja, ei muokannut maata, ei mitään. Vähän päästään löyhä hän oli tietystikin. Mutta olla niin rikas, ettei tarvitse tehdä mitään kolmeenkymmeneen vuoteen! Oh, miten mahtoi hän olla onnellinen!
Taas on kevät. Tuuli soittelee valkoisella vaahtokanteleellaan, meri korkeana kohisee.