Meiri tuijotti mieheensä.
— Ystäväni, sanoi vihdoin tohtori äkkiä käännähtäen, minä en oikein jaksa hallita ajatuksiani, jos seisot noin aivan lähellä…
— Mitä sinä sitten ajattelet?
— Tässä on minulla juuri esillä sangen tärkeä kohta. Et sinä sitä ymmärrä, Meiri pikkuinen, mutta siitä riippuu kaikki.
— Oh, tuotako sinä vain ajattelitkin!
— Mitä sinä sitten luulit minun ajattelevani!
— Minua…
— Sinua!
Keskustelun surunvoittoinen hullunkurisuus oli kokonaan herättänyt tohtorin. Hämmästyneenä katsahti hän Meiriin, mutta samalla levisi hänen kasvoilleen jo ymmärtävä ja hyväntahtoinen ilomielisyys.
— Pikku linnulla on taas ollut ikävä, eikö niin? sanoi hän pehmeästi tarttuen Meirin molempiin käsiin.