Kuusinen ponnahti ylös vuoteeltaan kiivastuneena.
— Laita itsesi rikkaaksi! On helppo sanoa. Millä minä laitan itseni rikkaaksi?
— Sillä millä muutkin. Työllä ja toimella!
— Työllä! Milloin sinä olet kuullut, että kukaan vielä on tullut rikkaaksi rehellisellä työllä? Ja mitä minun työhöni tulee, niin sitä ei ainakaan näy kukaan tahtovan eikä tarvitsevan!
— Onko sitten pakko tehdä niin tyhmän rehellistä työtä kuin sinä? Jos tahtoo palkan, saa tehdä sitä, mitä teetetään, astua ammatin ikeeseen yksinkertaisesti. Niin muutkin saavat tehdä. Tavara yleisön mukaan. Joka tahtoo rikastua, saa luvan raaistua.
— Kuten sinä!
Palomaa kumarsi leikillisesti.
— Ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli, sanoi hän. Olenpa kyllä nähnyt, että sinä sieltä henkisen ylpeytesi kukkuloilta katsot minuun kuin johonkin huonompaan ihmislajiin… Ja voitpa olla sitäpaitsi oikeassakin. Mutta minä nyt en ole luotu miksikään marttyyriksi, minä. Saattaa olla paha näin, mutta olisi toisin vielä pahempi. Eikä minulle ole mikään asia niin kallis, että sen tähden tahtoisin uhrata jotakin tästä tämän maailman mukavuudesta.
— Siinäpä se, siinäpä se, murahteli Kuusinen. Sinulle ei ole mikään pyhää, siksi sinä voit tehdä kaikkea mitä teet. Muuten et kehtaisikaan käyttää sellaisia reklaameja kuin käytät. Vaikka olen ystäväsi, sanon sen sinulle. Se ei ole taiteilijan arvoista. Se on alhainen puoli sinussa.
— Käytännöllinen puoli ainoastaan. Keinot ihmisten mukaan. Mikä on sen luonnollisempaa? Jos nimittäin tahtoo pysyä päälläpäin eikä tahdo lahjoittaa elämänsä esikoisoikeutta noin vain kiltisti muille kuten sinä. No silloin tulee puristetuksi tällaiseen häkkiin ja kuolee kunnialla nälkään. Mutta ei, saakeli soikoon, se ainakaan minua houkuta. Raha on pääasia. Ja kun on rahaa, on vapaa kuin taivaan lintu.