Kolmas kirsinen ja kylmä yö.
Kenenkään askel ei rapise routaisella pihamaalla.
Ainoastaan maantiellä kulkee joku. Ohitse nukkuvan kartanon, ohitse — —
Mutta yläkerrassa paksujen uutimien takana istuu pantterijalkainen Kati. Istuu nuoren, hienohipiäisen ja hentojäsenisen maalarin-alun polvilla ja nauraa…
— Sinun naurusi on niin helisevää ja kuumaa. Sinun pitää aina nauraa noin, noin rohkeasti, puhuu maalari pidellen Katin notkuvaa ruumista käsivarsissaan. Mutta ainoastaan minulle, muistakin se, ainoastaan minulle! Minä olen jo edeltäpäin sinusta mustasukkainen jokaiselle siellä kaupungissa… Mutta ensi viikolla lähdemme joka tapauksessa, se on siis päätetty asia. Ja se on hyvin viisas päätös, Kati. Minä tarvitsen juuri sinunlaistasi… Ja sinä et ole luotu maatöitä etkä maalaisia varten. Rotu-nainen sinä olet pienimpään yksityiskohtaasi asti, liian kaunis tänne, aivan liian kaunis… Noin juuri, tuollaisena! Miten kummasti sinun poskesi hehkuvatkin tänä iltana! Ai, ai, ne palavat outoja himoja kohden, Kati, Kati…
— Täällä on niin tukahduttavan kuuma!
Maalari nousee, avaa ikkunan.
Yö-ilma virtaa viileänä sisään.
Maantiellä rasahtelee tasainen askel.
Kati säpsähtää…