"Hän tahtoi lähteä Pyhälle maalle rauhan palmut käsissään! Hän oli siis oikea Pyhän Neitsyen ritari. Niin vähän me ihmiset tajuamme taivaan aivoituksia", kuiskasi itsekseen ritarinrouva.
"Ihme! Ihme! Ihme on tapahtunut. Pyhä Neitsyt itse on näyttäytynyt!" kuului sankasta pyhiinvaeltajaparvesta yhä uusiutuvia huudahduksia, ja munkit virittivät jälleen virren:
"Pia mater et humilis, ora pro nobis!"
Pyhän Félicienin luostari tuli pian kuuluksi siunauksellisesta toiminnastaan. Keskellä levottoman ja väkivaltaisen ajan kauhuja levitti se Neitsyt Maarian tavoin suojelevan kätensä jokaisen apua tarvitsevaisen yli.
Mutta vähitellen sen hurskaat asujamet toinen toisensa jälkeen muuttivat Ikuisuuden kartanoihin. Ja lopulla nähtiin sen autioissa suojissa enää vain vanha, valkeahapsinen, vesipäinen erakko, joka horjuvin askelin kasteli luostaripihan ruusuja ja vapisevalla kädellään ojensi vesiruukun väsyneelle vaeltajalle. Mielellään hän myös johdatti vieraan haudalle, jonka alla lepäsi hurskas äiti ja hänen molemmat Pyhälle Neitsyelle lahjoittamat lapsensa.
Ja hellin, lapsellisin värein maalattu Neitsyen kuva hymyili haudan yläpuolella olevasta muurikomerosta lempeää hymyään satavuotiselle katumuksentekijälle, ojentaen häntä kohti valkoista paratiisin liljaa pian lähestyvän vapahduksen merkiksi.
SINIYÖN TARU
Kaukana aamuruskon kukkuloilla eleli muinoin pyhä veljeskunta, jonka elämä oli omistettu kaikkivaltiaan ja salaperäisen Suuren Hengen palvelukselle.
Tämän luonnonluostarin koossapitävänä voimana oli vanha, lumivalkea Syvärauha, joka lempeän ja viisaan isän tavoin ohjasi lapsiaan. Hänellä oli, ei vain sanskriitin ja muinaisten jumalaistietojen, vaan myös ihmissydänten salatut avaimet hallussaan. Hän osasi punnita iankaikkisuuden vaa'alla haihtuvain elonhetkien kultaa ja vallita vapaudella kohoavia sieluja.
Autuuden Toivon majoissa, joksi noiden pyhien veljien yhdyskuntaa nimitettiin, pyrittiin Suuren Hengen lähelle kaikkia niitä erilaisia teitä, joita haltioituminen, totuudenjano ja siveellinen toimintahalu ihmiselle avaa. Kukin sai valita hartaudelleen mieleisensä ilmaisumuodon.