"Oi, Suuri Henki, Ihmisten Armahtaja, pyyhi pois minun pahojen tekojeni ja minun tekemättömien hyvien töitteni jäljet! Kuolemaa ja kirousta on levittänyt maailmaan se kulta, jonka olen ihmisille antanut, sillä sitä antaissani on minun sydämeni ollut kovempi kuin kivi ja henkeni hedelmättömämpi kuin erämaan hiekka. Ei ole kulta oikea tie ihmisten sydämiin. Kullan vuoksi kadotin kauniin rakastettunikin. Mutta ehkäpä kadotin sen, jota rakastin, että oppisin rakastamaan myös niitä, joita en vielä rakastanut. Ei ole ihmisten sydämiin varmastikaan muuta tietä kuin hyvyys, hyvyys! Oi, että minä vielä saisin elää ja olla hyvä!"
Kun Siniyö oli uhrinsa toimittanut, tunsi hän sydämensä jälleen lämpimäksi ja laajaksi. Siitä hän ymmärsi, että taivaallinen tuli oli armonsa alttarilta taas heittänyt kipinäisen hänen sieluunsa ja antanut hänen jälleen elää.
Hän vaelsi takaisin kaupunkiin mitättömänä ja nöyränä pyytäen ainoastaan saada palvella ihmisiä ja olla hyvä.
Mutta kun hän oli köyhä, ei hän voinut auttaa lähimmäisiään muulla kuin kättensä työllä.
Kun ihmiset huomasivat, että tässä oli sellainen mies, joka ei vaatinut mitään itselleen eikä pitänyt puoliaan, sälyttivät he hänen päällensä kaikki raskaimmat ja karkeimmat työt, orjuuttivat häntä ilmaiseksi, sallimatta hänelle edes yön lepoa ja raviten häntä potkuilla ja piiskan sivalluksilla.
Perin heikkona ja uupuneena täytyi Siniyön vihdoin rukoilla itselleen helpompaa tehtävää. Nälästä ja rääkkäyksestä tutiseva kun hän oli, luulivat jotkut häntä jo ikälopuksi ja myöntyivät säälistä suomaan hänelle talonvahdin paikan.
Tässä toimessa hän aluksi näytti voivan menestyä. Mutta kun tuli tietyksi, että tuon talon vahtina oli sellainen mies, joka ei lyönyt, vaikka häntä lyötiin, eikä koskaan sanonut pahaa sanaa lähimmäisestään, käyttivät hänen isäntäväkensä vihamiehet tilaisuutta hyväkseen, murhasivat talon omistajat ja ryöstivät sen putipuhtaaksi aivan hänen silmiensä edessä.
Siniyö joutui nyt syytteeseen ja sai istua kauan vankityrmän syvyydessä.
Kun hän sieltä vihdoin pääsi vapaaksi, ei kukaan enää huolinut hänen apuaan, tai sitten tarvitsivat ihmiset sitä sellaiseen, johon hän ei kyennyt: väijymiseen, varastamiseen, pettämiseen, valehtelemiseen, keinottelemiseen ja murhaamiseen.
Vihdoin otettiin hänet oikein valtakunnan nimessä uudestaan kiinni, pantiin ase käteen, ja hänelle annettiin määräys mennä yhdessä muiden kanssa tappamaan valtakunnan vihollisia. Kun hän niskoitteli, kieltäytyi edelleenkin surmaamasta ketään, julistettiin hänet yhteishyvän viholliseksi ja maan kavaltajaksi. Ja tällä kertaa olisi hän silmänräpäyksessä saanut hengellään maksaa tottelemattomuutensa, ellei häntä vähämielisenä olisi vapautettu ja heitetty korpeen kuolemaan.