Siinä hänen mättäällä istuessaan ja ihmetellessään sitä, ettei kukaan maailmassa pyytänyt hyvyyttä, niin, ettei maailmassa edes ollut lupa olla hyvä, kulki siitä ohi muuan vanha ja sairas kerjäläinen, joka aneli almua. Siniyö tuli iloisesti liikutetuksi tästä kauan kaipaamastaan hyväntyön tilaisuudesta, mutta samassa muisti hän, ettei hänellä ollut mitään antaa.
"Rakas veljeni!" sanoi hän, "ei minulla ole muuta kuin nämä repaleet ylläni. Jos niillä voin auttaa sinua, niin ota ne!"
Kerjäläinen myöntyi. Mutta tuskin oli Siniyö saanut vaatteensa riisutuksi, kun jo kerjäläinen oikaisi koukistuneen vartalonsa ja rähähti ilkamoivaan nauruun:
"Tahdoin vain todistuksen siitä, että tosiaan olit vähämielinen! Minä olen rosvo ja nämä sinun rääsysi ovat minulle kullan arvoiset. Tästä lähin olen minä Siniyö. Sinulla on ennestään huono maine, jonka loistoa minä nyt aion vähän lisätä. Sinun nimissäsi voin suorittaa vielä monta mainehikasta tekoa, poikaseni! Sinä et osaa todistaa minua vastaan, etkä kelpaa siihen, vaikka osaisitkin!"
Ja rosvo sitoi Siniyön köydellä kiinni puuhun ja jätti hänet siihen.
Suuret tuskankarpalot vierivät Siniyön otsalle, ja hän huusi taivaalle:
"Oi, Suuri Henki, Ihmisten Opettaja, miksi tämä kaikki minulle tapahtuu? Ei ole siis hyvyydelläkään valtaa ihmisten yli! Hyvyys ei ole muuta kuin heikkoutta. Enkö ole ollut kuin majakanvartija, joka väärästä säälistä ja mitättömiin tarpeisiin on jaellut pois öljyn lampusta, jonka piti valaista elämän suurta valtamerta! Oi, Suuri Valonantaja, anna minulle säkene sinun ikuisesta valostasi! Sitä ilman palvelee hyväkin pahaa, niinkuin minäkin olen tehnyt. Minun typeryyteni syy on se, että nyt pahuus riemuitsee ja hyvyys on kärsinyt tappion. Oi, Ikuinen Järki, heitä soihtu minun aivojeni pimeyteen, jotta voisin hävittää pahan juuriaan myöten ja perustaa maailmaan hyvyyden valtakunnan!"
Ja katso, puu kumartui hiljaa vankiraukan yli ja irroitti hellävaroin hänen siteensä.
Kaikkivaltias oli vielä kerran täyttänyt hänen erehtyvän ihmismielensä rukouksen.
Siniyö sai valon vallan. Hänen aivojensa fosfori paloi väkevällä ylemmyydellä yli kaiken muun kansan, itsetietoisena ja kaikkivaltiaana. Sen sähköllä loihti hän esiin luonnon ja ihmishengen salatuimmat voimat, pakoitti ne itselleen alamaisiksi ja keskitti ne kaikki hyvyyden valtakuntaa valmistamaan. Hän keksi järjestelmiä, niin nerokkaita ja täydellisiä, ettei kurjuudella ja onnettomuudella enää ollut mitään jalansijaa, ja puolustuskoneita niin murhaavia ja henkeviä, että tavallinen raaka pahuus väistyi niiden tieltä kuin varjo.