"Jumalan äiti, lapsi, jonka synnytän, on oleva sinun, ja käyköön
Jumalan valtakunnan kunnia maallisen edellä!"
Silloin levisi hymyily Pyhän Neitsyen lempeän kirkkaille kasvoille ja hän sanoi:
"Olet koettelemuksen hyvin kestänyt. Olkoon siis, kuten sanot. Mutta koska sinä olet antanut lahjan minulle, niin tahdon minäkin puolestani antaa lahjan sinulle. Vielä ennen aamun koittoa on sinulla kaksi lasta, joista toinen on oleva sinun, toinen minun, toinen saavuttava pitkän iän, toinen varhaisen onnen paratiisissa!"
Samana yönä vielä, juuri kun ensimäiset valot alkoivat syttyä akkunoihin aikaisen jouluaamun hämärissä, synnytti ritarinrouva kaksoiset, poikia molemmat. Hän päätti nimittää toista isänsä mukaan Bertrandiksi; toiselle annettiin nimeksi Félicien.
Jo varhain ilmeni näiden molempien lasten luonteiden erilaisuus.
Bertrand oli vilkas ja iloinen, Félicien hiljainen ja surullinen.
Myöskin oli Bertrand ilmeisesti lahjakkaampi ja kauniimpi veljeään.
Vaikka äidit hellästä myötätunnosta useinkin kiintyvät enemmän heikompaan lapseensa, oli ritarinrouvan laita aivan päinvastainen. Hänen sydämensä oli sillä lapsella, joka kantoi isänsä nimeä ja joka muutenkin, ulkomuodoltaan ja koko olennoltaan, oli ilmeinen isänsä. Lisäksi kiihoitti hänen äidinrakkauttaan salainen pelko tämän lempilapsen varhaisesta kadottamisesta.
"Varmasti on Neitsyt Maaria valinnut juuri hänet ritarikseen", huokaili hän usein, "ja määrännyt Félicienin minun lohdukseni!"
Ja samaan suuntaan näyttivät kaikki merkit viittaavan.
Linnanrouvan oli tapana kauniina suvipäivinä samoilla poikineen metsissä ja kedoilla. Jos hän silloin hetkiseksi pysähtyi levähtämään jonkun vilpoisan puron reunalle, haihtui Bertrand heti kuin tuuli hänen luotaan. Hän ei malttanut hetkeäkään pysyä paikallaan. Luonnon hurmaava kauneus, sen lukemattomat äänet ja värit vetivät häntä puoleensa. Hän juoksi ja huhuili, matki lintujen liverrystä, tunnusteli, poski maata vasten, sammalien hienoa samettia, kokoili kimputtain ruusuja ja liljoja, jotka hän palatessaan riemusta huutaen pudotti äitinsä polville.
Mutta äiti ajatteli kyynelten sumentaessa hänen silmiään: "Lapsi parka, paratiisin ruusuja ja liljoja varten luotu!"