Näytti tosiaan siltä, että Jaman menestys ilman Jumalaa oli saattava häpeään koko Jumalan olemuksen.
Mutta Jumala ei salli itseään pilkattavan.
Jumala näki, että Jama sydämessään kallistui yhä enemmän jumaloimaan omaa itseään. Mutta kun hän kuitenkin oli puhdas ja korkeatavotteinen, päätti Jumala suuressa armossaan pelastaa hänen kuolemattoman sielunsa iankaikkisesta kadotuksesta ja ilmoittaa itsensä tälle korskealle kuninkaalle, joka ei tahtonut Hänestä mitään tietää.
Hän lähetti Jaman tykö Ristin miehen.
— Kuningas Jama, sanoi Ristin mies, minä olen tullut sinun luoksesi johdattaakseni sinut Jumalan tykö.
— Mitä varten? naurahti Jama. Etkö näe, että osaan hoitaa asiani ilmankin Jumalaa, niin, että menestyn paremminkin kuin ne, jotka joka hetki huutavat jumalia avukseen.
— Jumala on ainoastaan yksi, sanoi Ristin mies. Hän, joka tekee veden pieniksi pisaroiksi ja ajaa pilvensä kokoon sateeksi, kätkee valkeuden käsissänsä ja käskee sen palata, osoittaa aamuruskolle hänen sijansa ja määrää ihmiselle hänen elonsa päivät. Ilman Häntä on sielu sidottu surkeuden köysillä ja se hukkuu ennenkuin se sen havaitseekaan, ja vääryydet ja ylitsekäymiset ovat sen ainoa askare.
— Mistä vääryydestä voit minua soimata, Ristin mies? kysyi kuningas.
— Kiittämättömyydestä.
— Näkee, että olet muukalainen etkä tunne minua, virkahti kuningas hymyillen. Ei ole ketään koko maassani, joka minua syyttäisi väärämielisestä ynseydestä tai armottomasta kitsaudesta, vielä vähemmän unohtavasta kiittämättömyydestä. Jokaiselle olen runsain käsin palkinnut hänen vaivansa, eikä minun omatuntoni pääse minua siitä kalvamaan koko minun elinaikanani, sillä minun hyvät tekoni todistavat minun puolestani.