— Sinun kanssasi tuli onnettomuus maahani, sanoi kuningas, vie se myös pois mennessäsi. En rankaise sinua. Tahdon olla jalomielinen. Mene terveenä! Hyvästiähän vain tulitkin sanomaan!
— Muutakin.
Kuningas muuttui mustaksi kasvoiltaan ja hänen kätensä tapaili miekan kahvaa.
Sitten hän kääntyi äkkiä ympäri ja hänen värähtelevät huulensa höpisivät joitakin epäselviä sanoja kuin hengen hädässä.
— Mitä sinä sanot, kuningas?
— Minun täytyi äkkiä muistutella mieleeni kaikki elämän aikaiset hyvät päätökseni, jotta jaksaisin olla hyvä, sillä nyt olivat voimani pettää, vastasi kuningas soinnuttomasti.
— Sitä sanotaan minun kielelläni rukoilemiseksi, sanoi Ristin mies hiljaa, sisäinen säteily kasvoillaan.
— Puhu siis!
— Jalo kuningas, isku, joka minun nyt täytyy sinulle antaa, on ankarampi kuin kaikki entiset. Hyvä, että vahvistit itsesi sitä ennen rukouksella. Rasagil…
— Malta kielesi, kurja!