Jama oli ainoa, joka pelastui hengissä koko Hämärän kansasta. Hän vaelsi etäisille maille ja lopetti päivänsä hurskaana erakkona eräässä syrjäisessä tunturiluostarissa.
Inhimillisellä ymmärryksellä katsottuna antoi siis Jumala kokonaisen kansan joutua turmioon vain murtaakseen yhden ylpeän sydämen ja opettaakseen Jaman rukoilemaan. Hän antoi hänen valtakuntansa hävitä maan päältä vain pelastaakseen hänen kuolemattoman sielunsa. On kyllä napisijoita, joiden heikko, heltyvä sydän kieltäytyy uskomasta yhden sielun hintaa niin kalliiksi. Mutta Jumalan aivoitukset eivät ole ihmisten arvioitavissa.
JOULU-UNELMA
Sielujen valkea Vaakamies seisoi synkkänä Manalan vaa'an vierellä.
Aina vain samaa murheellista työtä! Mitata hukkaan mennyttä elämää, tuleen heitettäviä akanoita autuuden täyteläisten tähkäin asemasta.
Aarreaitat, joihin iankaikkisuuden vilja piti koottaman, pysyivät tyhjinä. Maailmassa vallitsi yhtämittainen kauneuden katovuosi, pitkä kuin ihmiskunnan ikä. Maa-elo, jonka piti tuleennuttaa sinne kylvetyt sielujen siemenet ihmisyyden ihaniksi hedelmiksi, vain turmeli ne, mädännytti, teki tyhjäksi.
Mutta Jumalan ääretön aurinkovuosi kiiruhti siitä huolimatta kohti Tuhatvuotisen valtakunnan tuntematonta aamunkoittoa, ja ihmisten pieni vuosi painui kohti loppuaan, niinkuin niin monasti ennenkin. Eikä iankaikkisuuden sadosta toivoa nytkään. Vähemmän kuin milloinkaan!
Vanha Sydäntenpunnitsija huokasi raskaasti.
Eikö hänellä siis tänä vuonna Suuren Tähden yönä olisikaan yhtään ainoata sielua Jumalalle lahjaksi lähetettävänä taivaan tähtijuhlaan! Ensi kerranko kävisi niin? Aina oli hän ennen jonkun iankaikkisuuden hedelmän saanut ihmisyyden vainiolta talteen kootuksi, ei tosin aivan parasta lajia, mutta kelpaavaa tavaraa kuitenkin. Pitäisikö nyt lähettää ala-arvoista viljaa? Ei, se ei käynyt päinsä. Hänen, jonka nimenä oli Oikeamielinen, Erehtymätön, Salankatsoja, hänen täytyi vaa'ita vanhurskauden lakien mukaan.
Vaakamies viittasi Viikatemiehen luokseen.