"Aika täyttyy taas", sanoi hän tälle. "Pian on minun tehtävä tili kokoamieni sielujen arvoista Isälle Ylituomarille. Vielä puuttuu paljon. Sentähden sinä, Väsymätön, Monikäsivartinen, Kaikenkorjaaja, käy työhösi! Riennä jouduttamaan eloa! Mutta tällä kertaa tuo huonoin ja paras, tuo köyhin ja rikkain, tuo kevein ja raskain, tuo tyhjin korsi ja täyteläisin tähkä, pilaantunein ja puhtain, jotta kerrankin saisin nähdä ihmisyyden rajat. Tahdon tällä kertaa tehdä oikein suurlaskelmia, näetkös", lisäsi hän. "Ja jotta helpommin erottaisit nisut lusteista, annan sinulle mukaan tämän sydänten kuvastimen: pieninkin paha ajatus tai turmeltunut kohta elinaineessa heittää siihen varjon."
Viikatemies lähti matkaan.
Tavallisesti olivat hänen retkensä suoritetut lyhyemmässä ajassa kuin mitä ajatus tarvitsee iskeäkseen maalitauluunsa, sillä hän oli nopeampi kuin salama, mutta tällä kertaa hän viipyi ja viipyi, niin että vanha Vaakamies jo yritti tuskastua.
"Hänkin vanhenee jo liikaa", mumisi hän, "kauan ei häntä enää voi käyttää."
Vasta viimeisenä ehtoohetkenä ennen Suuren Tähden syttymistä ilmestyi
Viikatemies tuiki uupuneena Manalan valtaisaan vaakasaliin.
"Ikiviisas Vaakamies", sanoi väsynyt Elonkorjaaja, "liian vaikea oli tehtävä, jonka annoit minulle, halvalle palvelijallesi. Olenhan vain oppimaton ulkotyömies, en mikään syiden syvien tutkija. Vasta ihmisten neuvoihin turvautumalla ja monen erehdyksen jälkeen olen löytänyt mitä pyysit, oi Oikeamielinen.
"Ensin kävin etsimään hyvää, valitakseni hyvästä parhaan, niinkuin olit käskenyt. Mutta ihmisten sieluissa on useampia kerrostumia kuin lasten maalatuissa leikkimunissa ja useimmiten on hyvyys heissä vain tuollainen maalattu kuori, tyhjyyden koreavärinen peite.
"'Mistä tunnetaan sielu, joka on ylivuotavaisen rikas hyvyydestä?' kysyin ihmisiltä. 'Hedelmistään', vastasivat he. 'Mitkä ovat siis hyvän sielun hedelmät?' kysyin jälleen. 'Hyvät työt', vastasivat he. Ja minä lähdin etsimään hyviä töitä.
"Huomasin, että ihmiset nimittivät niitä yhteisellä nimellä hyväntekeväisyydeksi. Jouduin anteliaisuuden, armeliaisuuden, köyhäin, orpojen, hourujen ja sairasten hoidon vainioille. Kaikkialla näin näivettyneitä, kutistuneita, epämuotoisia, rumia olentoja, ja minun oli usein sangen vaikea erottaa holhoojia holhottavista.
"Suurimman hyväntekeväisyysjärjestön suurinta hyväntekijää kysyessäni vietiin minut kimakkaäänisen naisen eteen, jolla oli terävät kiilusilmät ja kasvot raskaissa poimuissa, niinkuin on usein näyttelijöillä tai papeilla valheessa vietetyn elämän jälkeen. 'Onko mahdollista, että täältä löydän ihmisyyden ihanimman hedelmän?' kysyin hämmästellen itseltäni. Käänsin, oi Sydäntentutkija, kuvastimesi hänen sydäntään vastaan ja kuvastin meni himmeään pilveen.