"Synkkiä kasvoja ja kirouksia sain nyt vastaukseksi, jos sain mitään ollenkaan. Ei kenelläkään ollut aikaa sellaiseen. Kaikki riensivät, riensivät, aivan niinkuin heillä olisi ollut tulinen kiire minun syliini. Suurissa kaupungeissa laihat, kuoppasilmäiset, täpläposkiset ihmiset, jotka minun kohta täytyy pelastaa tänne, oi Hautojenkaitsija, pyörivät hurjaa vauhtia kuin hampaat näkymättömässä rattaassa. Sähkövaunut jyrisivät, sähkölangat ja kaukopuhelimet surisivat ja kilisivät lennättäen ilomielin vihanviestejä maanosasta toiseen. Ja keskellä yötäkin valaisivat miljoonat keinotekoiset tulipallot tuota hukatun voiman tuskasta sähisevää pimeyttä, jossa ihmisillä oli niin kiire kärsiä ja tuottaa kärsimystä.

"'No kuka on teille antanut kaiken tämän turhan hyörinän, tämän helvetillisen menon ja melskeen, joka on yhteistä kaikille kansoille? Häntä te sitten ainakin yksimielisesti kiroatte?' huudahdin vihdoin epätoivoissani.

"Silloin levisikin ihmeekseni autuas ja ylpeilevä hymy kaikkien kasvoille:

"'Muukalainen, etkö siis tiedä, että me elämme sähkön uljaalla aikakaudella! Tämä, jota sinä nimität turhaksi hyörinäksi ja helvetilliseksi melskeeksi, on hengen voittoa aineen yli. Kiitetty olkoon sähkön keksijä!'

"'Kuka hän on sitten?' kysyin.

"Sitä he eivät tienneet. Olivat unohtaneet. Mutta kaikkialla, minne tulinkin, ylistivät ihmiset häntä.

"'Hän on maailman suurin mies', sanoivat he; 'Hän on työn kuningas. Hän on uhrannut elämänsä ihmisten onnelle. Hän on nerollaan voittanut luonnon esteet, murtanut ajan ja paikan rajat, antanut ihmisten käsiin salatut valo- ja voimalangat. Tehnyt silmät ja korvat kaikkinäkeviksi ja -kuuleviksi. Lahjoittanut ihmisille uudestaan jo kadonneen jumaluuden aavistuksen!'

"Kauan turhaan ja uutterasti etsittyäni löysin vihdoin pienestä ullakkokamamarista hyljätyn syrjäkujan varrelta tuon merkillisen miehen, jota kaikki ylistivät, mutta jota ei kukaan tuntenut.

"Erakkona hän eli, ihmeellisten putkiensa, koneittensa keskessä, luomispölyynsä hautautuneena. Pari tuntia yössä unta riitti hänelle, syödä hän tuskin muisti tai malttoi ja säälittäviin rääsyihin oli hän puettu kuin kerjäläinen.

"Lähestyin häntä uteliaana ja samalla epäröiden. Jos hän ei olekaan langennut rahan- ja kunnianhimon syntiin, on hänellä tietysti muita salapaheita, jotka himmentävät kuvastimen ajattelua. Hän on luultavasti kitsas tai pahasisuinen.